Elokuvahistorian kahdenneksitoista suurimmaksi nimetyn laulun sanoittaja Leo Robin oli 1940-luvulla aivan hakoteillä väittäessään, että timantit olisivat naisen paras ystävä. Kyllä se vaan on niin, että niitit ne päivän tekevät ja pehmeällä piikikkyydellään piristävät asua kuin asua.
Oma niittirakkauteni alkoi myöhempinä kouluvuosina, kun niittejä alkoi olla saatavilla - vaikkakin vähäisesti - muistakin kuin raskaanmusiikin rakastajien vaateliikkeistä. Rakkaus on vuosi vuodelta syventynyt ja nykyään niitit ovat arkipäivää niin vaatteissani kuin asusteissanikin. Ja kuten itsekin käytän asuissani niittejä varsin hillitysti, niin pieninäkin annoksina niillä saa asuun ja koko olemukseen mukavasti arkiaamuisin kaivattavaa lisäasennetta.
Nykyään niitit eivät ole enää goottien, punkkareiden tai hevareiden yksinoikeus, vaan lähes jokainen (nuorten)vaateliike pursuilee kaiken mallisia, kokoisia ja sävyisiä niittejä. Vaikka usein niittien kaltainen alkujaan pienemmän piirin tunnusmerkki kokeekin yleensä inflaation trendiksi noustessaan, en aio itse hylätä niittejä nyt tai myöhemminkään. En vaikka ne jossain vaiheessa muotivaateliikkeiden hyllyistä poistuisivatkin. Tällä hetkellä yritän vain nauttia siitä, että kaupat ovat täynnä sitä, jota rakastan, vaikkei niittien kantaminen enää olekaan millään tavalla ainutlaatuista. Johon liittyen tunnustankin kokeneeni eilen suuren niittipettymyksen, kun huomasin, että viime kesänä Italian reissulta ostamani collegepaita niitein koristeltuine olkapäineen oli nyt erimerkkisenä, mutta täysin samannäköisenä (jopa samanvärisenä) rantautunut Kuopioon nuortenvaateliikkeeseen. Että se siitä ainoasta aidosta yrityksestä olla erilainen.. :>
|
Nahkarotsi, Nahkahuone. Niittivyö, Lindex. Collegepaita Italian reissun tuliainen. |
|
Laukku, Saksan reissun tuliainen. Niittitoppi, BikBok. Niitti- (tai paljetti..miten sen nyt ottaa:) toppi, BikBok. |
|
Toppi, New Yorker. Nahkabootsit, BikBok. Ja kuten kuvista näkyy, niitit ovat vallanneet myös korvanlehteni sekä silloin tällöin kynteni. |
Kommentoi
Lähetä kommentti