Soittorasia

lauantai 10. marraskuuta 2012
Edellisestä postauksesta saatoittekin huomata, että minulla oli kunnia pukeutua NRJ Fashion Nightiin muotitaiteilija muotoilija Ritva-Liisa Pohjalaisen suunnittelemaan pukuun. Pyysin häntä kertomaan muutaman sanan puvusta ja puvun taakse kätkeytyykin melko ihana tarina. Materiaali pukuun on peräisin Italiasta, Montemurlosta, jossa Pohjalainen työskenteli vuosia sitten. Hän ihastui mielenkiintoiselta näyttävään verkkomaiseen nauhaan, vaikkei heti tiennytkään, mitä nauhasta tekisi.

Myöhemmin Suomessa Kuopion musiikkikeskukselle näyttelyä rakentaessaan Pohjalainen ideoi nauhasta puvun tanssija Tero Saarinen Companyssa tanssivalle Sini Länsivuorelle. Länsivuoren oli tarkoitus tanssia puku yllään näyttelyn avajaisissa. Länsivuori kuitenkin valitettavasti estyi esiintymästä avajaisjuhlassa ulkomaankiertueen vuoksi. Onneksi tilalle saatiin toinen tanssija ja puku nähtiin avajaisissa hänen yllään.

Puvun nimi on Soittorasia. Puku edustaa Pohjalaiselle lapsuusmuistoa pienestä kodin soittorasiasta, jossa tanssityttö kasvoi sadusta todelliseksi. Myöhemmin puku on nähty näyttelyissä, Tokion designmessuilla sekä Ritva Liisa Pohjalainen -korumalliston kuvauksissa syntyneissä korumainoskuvissa.

Kiitos Ritva-Liisa Pohjalaiselle puvun lainasta ja tilaisuudesta kokea Soittorasiamaista sadunhohtoa!


Kuva otettu Ritva Liisa Pohjalainen -brändin korukuvauksissa 2011. Kuvaaja Petra Tiihonen, Alias Studiot Oy. Malli Johanna Grönholm. Kuva lainattu www.ritvaliisa.com
Kommentoi
Lähetä kommentti