Viikonlopun leffaputki

sunnuntai 18. marraskuuta 2012
Tämä viikonloppu oli hyvin harvinaislaatuinen. Minulla ei nimittäin ollut yhtään sovittua menoa tai ennaltamäärättyä tehtävää. Sain siis levätä, nukkua ja löhöillä oikein olan takaa. Kiireettömyyden kunniaksi päätin pitää lauantaina kunnon viikonlopun leffaputken ja katsoa niin monta elokuvaa kuin jaksan. Saldoksi tulikin viisi elokuvaa yhden päivän aikana, joka näin jälkikäteen kuulostaa ehkä enemmän sairaalloiselle kuin saavutukselle. :D Noh..joka tapauksessa lauantai sujui leffojen parissa oikein leppoisasti ja voin olla lopputuloksesta vähän ylpeäkin, sillä vastoin tapojani uskalsin katsoa pari elokuvaa vakiokategoriani ulkopuolelta.

Katson yleensä draamaelokuvia. Valitsemani draama voi olla sävytetty jännityksellä, romantiikalla tai toiminnalla, myös trillerit menevät, mutta hyvin harvoin kosken komediaelokuviin. (Tämä ärsyttää silloin tällöin toista taloudessamme asuvaa elokuvankatselijaa.) Tänä viikonloppuna päätin kuitenkin tehdä poikkeuksen ja vastoin kaikkia odotuksiani koinkin oikein positiivisen yllätyksen. Illan toiseksiviimeiseksi elokuvaksi valitsin valtavista ennakkoluuloistani huolimatta viime vuonna ilmestyneen Bridesmaids-elokuvan, jonka pelkäsin olevan tyypillistä Hollywood-huumoria tekohauskoin ja ylinäytellyin ilmein ja elein höystettynä. Olin kuitenkin väärässä, sillä elokuva oli muutakin ja mielestäni oikeasti hauska.

En ole aivan varma, uppoaako häähulluttelun ympärille rakennettu juoni kaikkiin mieskatsojiin, mutta jos haluaa välttämättä katsoa hääaiheisen elokuvan poikaystävän kanssa, on tämä luultavasti varmin valinta. Elokuva on kahden naisen käsikirjoittama ja hulvatonta suoritusta pääroolin parissa tarjoilee heistä toinen, Kristen Wiig. Ehkä elokuva naisten käsialaa ollessaan osaakin niin aidosti osoittaa meidän kauniimpien puoliskojen tahtomattamme tajuttomimmat tapamme ja mielettömimmät mielenliikkeemme ja tehdä siitä viihdyttävää komediaa.

Ei liene vaikea arvata, että elokuvan lopussa nähdään häät, mutta enempää en halua elokuvan juonesta paljastaa. Sanon vain, että on kieltämättä piristävää nähdä pääroolissa Hollywood-kiiltokuvien sijaan aito naishahmo kaikkine virheineen ja mokailuineen. Pikkubritannian ystävänä on myös pakko mainita hihityttävän hauskan sivuroolin suorittava Matt Lucas, joka tuo elokuvaan aina tervetulleen annoksen brittihuumoria. Paikka paikoin leffaa katsellessa tuli olo, että katson naispuolista versiota Hangoverista, mutta toisaalta koska siinä on toinen komedia, joka upposi minuun, suosittelen kaikkia antamaan Morsiusneidolle mahdollisuuden.


Kommentoi
Lähetä kommentti