Suklaasydämiä

sunnuntai 9. joulukuuta 2012
Enpä olisi uskonut sen päivän koittavan, kun supersuosikkini suklaa lisätään terveyttä edistävien superruokien listalle. Vaan nyt se on totta. Suklaa kuuluu ruokaryhmään, jotka ovat tavallisen ruoan ja lääkinnällisempien yrttien välimaastossa sijaitsevia, luonnonmukaisesti tuotettuja ruokia, joilla on vahva kulttuurihistoria ja poikkeuksellisen korkea ravinnetiheys. Älkää kuitenkaan suotta rynnätkö kauppaan haalimaan levykaupalla Fazerin sinistä, sillä ihan tavallisesta maitosuklaasta ei ole kyse.

Jääkaapissa raakasuklaan (kuten tavallisenkin suklaan) pinta hikoilee muuttuen vaaleaksi. Huoneenlämmössä pinta kuitenkin muuttuu taas kauniin ruskeaksi.


Terveyttä edistävä ihmesuklaa on nimeltään raakasuklaata, jonka terveellisyys tavalliseen suklaaseen verrattuna perustuu erilaiseen suklaan valmistusmenetelmään sekä epäterveellisten ainesosien karsintaan. Vaikka tavallista suklaata tehtäessä perusraaka-aine on samaa raakaa kaakaota kuin raakasuklaassa, onnistutaan lopputuloksen terveellisyys tuhoamaan muilla epäterveellisillä aineilla, kuten valkaistulla sokerilla, maitojauheella ja epäterveellisillä rasvoilla. Lisäksi tavallista suklaata tehtäessä kaikki raaka-aineet prosessoidaan korkeissa lämpötiloissa (120-130 astetta), jolloin suurin osa alkuperäisistä terveellisen kaakaopavun arvokkaista ravinteista tuhoutuvat.

Raakasuklaan terveellisyys taasen perustuu puhtaisiin, alkuperäisiin ja ravinnetiheisiin raaka-aineisiin. Raaka-aineita ei myöskään missään vaiheessa kuumenneta, jotteivät arvokkaat ravinteet (mm. entsyymit, vitamiinit ja kasviravinteet) tuhoutuisi. Raakasuklaasta löytyy useita superruoka-aineita, kuten maca-jauhetta, goji-marjoja sekä raakaa kaakaota. Näiden aineiden ansiosta suklaa on hyvää, mutta myös terveellistä kehollemme. Itseasiassa raakasuklaaseen saadaan tiivistettyä vitamiineja, mineraaleja, aminohappoja sekä antioksidantteja jopa enemmän kuin mihinkään muuhun ruokaan!

Pohdin alkutalvesta, mitä mukavaa itsetehtyä voisimme kääräistä lahjapaketteihin tänä vuonna. Viime vuonna valmistimme itse kynttilöitä ja vaikka tarkoitus oli tehdä tästä askartelutuokiosta perinne, näyttää uhkaavasti siltä, että kynttilöiden valmistus jää tältä vuodelta väliin ajanpuutteen vuoksi. Jotain itsetehtyä tänäkin vuonna tulee kuitenkin saada näpertää ja kun törmäsin lehtijuttuun raakasuklaasta, päätin, että tätä ihmeherkkua on kokeiltava. Ostin terveyskauppa Life:sta raakasuklaan kotipakkauksen, joka sisältää kaikki tarvittavat aineet herkun valmistukseen. Mukana oli myös muotit suklaalle, mutta koska pyöreät muovikipot olivat mielestäni tavattoman tylsät, päätin tehdä omat suklaani Ikean jääpalamuotteihin.

Suklaan valmistaminen oli helppoa. Piti vain sulattaa vesihauteessa paketista löytynyt kookosöljy, lisätä joukkoon agave-siirappi ja yhteen pussiin pakatut kuiva-aineet (kylmäpuristettu kaakaovoi, Lucuma-jauhe, raaka kaakaojauhe, Kalaharin suola sekä maca), sekoittaa seos tasaiseksi ja kaataa muotteihin. Mukaan olisi voinut sekoittaa myös paketista löytyneet goji-marjat, mutta maistettuani yhden paljaaltaan, päätin, että eiköhän suklaa ole tarpeeksi terveellistä ilman noita punaisia supermarjojakin.

COCOVIn raakasuklaan valmistuspakkaus sisältää kaikki tarpeet raakasuklaan tekemiseen kotona.
Sulatettu kookosöljy, agave-siirappi ja kuiva-aineet sekoitetaan keskenään.
Lopulta tasaiseksi sekoitettu seos kaadetaan muotteihin.
Paketin mukana tuli pyöreitä suklaamuotteja, mutta itse pidän enemmän Ikean jääpalamuoteilla tehtävistä sydämen ja tähden muotoisista suklaista.


Lopputulos oli yllättävän maukas. Kauniit herkkupalat maistuvat suklaalta (vaikkeivät aivan Fazerin sinisen veroisilta), joskin suutuntuma on raaka-aineiden vuoksi hieman jauhoinen. Tummasuklaamaista nautintoa parantaa tietysti ajatus suupalojen terveydellisistä vaikutuksista. Nämä ensimmäiset raakasuklaani jäävät kokeiluversioiksi ja kotona itse naposteltaviksi, mutta taidan hakea kaupasta vielä yhden paketin joululahjoiksi tehtäväksi. Suklaan joukkoon voi muuten lisätä terveysmarjojen sijaan muitakin aineksia oman maun mukaan. Itse haluaisin kokeilla ainakin (suolattujen) cashewpähkinöiden murusia ja kuivattua vadelmaa. Kerran ostimme kaupasta tummaa suklaata, jossa oli merisuolamurusia..raakasuklaa ja merisuolamuruset saattaisivat myös olla kokeilemisen arvoinen yhdistelmä. Pohdin myös, että raakasuklaata voisi kokeilla jatkaa tavallisella maitosuklaalla. Silloin samaan pakettiin saisi tutun suosikkimaun, mutta myös hieman terveydellisiä vaikutuksia.. Ehkä kokeilen tätäkin seuraavalla suklaantekokerralla.

Mikäli olet suklaan ystävä ja ruokien terveydelliset vaikutukset sattuvat yhtään kiinnostamaan, suosittelen raakasuklaan kokeilemista. Vaikken itse ole aiemmin mihinkään terveysruokahupsutuksiin hurahtanut, enkä varsinaisesti koskaan miettinyt, mitä suuhuni laitan (vaikka varmaan kannattaisi!), oli tämä uusi suklaatuttavuus positiivinen yllätys. Herkkusuille kuitenkin muistutukseksi, että terveyttä edistävistä ainesosista huolimatta raakasuklaakin on melkoinen kaloripommi, joten ihan ylettömiä määriä sitäkään ei kannata hotkia!
2 kommenttia on "Suklaasydämiä"
  1. Vastaukset
    1. Aluksi raakasuklaa maistui maitosuklaan ystävän suussa melko voimakkaalle, mutta sitten jäin koukkuun ja nyt jäljellä on enää pari palaa. :D

      Poista