Talvi yllätti haahuilijan

lauantai 1. joulukuuta 2012
Jos maassa ei ole lunta, ei voi olla talvi. Ja jos ei ole talvi, ei ulkona voi olla pakkasta. Näin luulin ja luulin väärin. Jälleen tänäkin vuonna talvi yllätti haahuilijan.

Kulunut viikko on jälleen muistuttanut, miksi rakastan kesää niin paljon. Minua ei ole luotu kylmään ilmastoon. En vain kertakaikkisesti pidä kylmyydestä. Vaikka pukeutuisin kuinka lämpimästi tahansa ja vaikka kuinka tsemppaisin itseäni heräämään uuteen kauniin kirpeään pakkasaamuun, unohtuu ylpeys neljästä kauniista vuodenajastamme ulkona vietettyjen ensimmäisten kolmen minuutin aikana.

Tällä viikolla on ollut jatkuvasti vähintään kymmenen astetta pakkasta ja toissa yönä pakkanen ja puuskatuuli koettelivat kylmyydelle herkän kehoni lisäksi aikalailla myös hermojani. Heräsimme aamuyöllä neljän aikaan kamalaan rysähdykseen, jonka aiheuttajaa mies pomppasi samantien selvittämään. Emme ole kesän jäljiltä purkaneet kangaspaviljonkiamme, jonka kasasimme viime heinäkuussa rakentamallemme patiolle. Paviljonki on ruuvattu joka kulmasta kiinni terrassiin ja se on kestänyt kaikki kesä- ja syysmyrskyt liikahtamatta ja kärsimättä. Näin pitkälle vuotta se on saanut olla paikoillaan, sillä mies tykkää käydä vilvoittelemassa sen alla saunoessaan.

En ollut toissayönä uskoa korviani, kun mies huusi alakerrasta, että paviljonki oli lähtenyt tuulen mukaan ja rysähtänyt päin olohuoneemme seinää. Kömmin samantien ylös sängystä tarkistamaan väitteen todenperäisyyttä ja paviljonki oli tosiaan irronnut kiinnityksistään ja hypännyt useita metrejä paikoiltaan. Onneksi ei kuitenkaan naapurin ikkunaan tai omaankaan ikkunaamme, vaan "vain" päin seinää. Eihän siinä muu auttanut kuin heittää takkia niskaan ja lähteä purkamaan hökötystä. On siinä taas ollut naapureilla ihmettelemistä..

Mutta on kylmässä ja pimeässä vuodenajassamme jotain hyvääkin. Silloin voi kaivaa esiin kynttilät ja villahuovat ja hakea kaupasta mustikkaglögiä. Eihän talvi-illan fiilistely kynttilöiden ja glögin kera olisi mitään ilman pimeyttä ja kunnon pakkasta ja viimaa.

Rakkauden ensisilmäyksellä sytyttäneet porotuikkutelineet, PENTIK

Kommentoi
Lähetä kommentti