Pyykkipäivä

tiistai 9. huhtikuuta 2013
Olisikohan jo aika hommata uusi pyykkikori..? Edellinen vesiheinäinen on täynnä hampaanjälkiä Amadeuksen maitohammasajoilta, eikä sen muotoilukaan miellytä enää kuten kuusi vuotta sitten. Tiedä vaikka uusi kori innostaisi pesemään pyykkejä vähän useamminkin kuin aina vasta silloin, kun koko kaapillinen sukkia ja alusvaatteita ovat pesua vailla. Aamullakin voisi olla helpompi lähteä töihin, kun olisi vaatteita mistä valita, eivätkä kaikki lojuisi kylppärin kaapissa pyykkikorin kätköissä pesua odottamassa.

Etsiskelin vaihtoehtoja netistä ja huomasin, että jostain syystä minua viehättävät tällä hetkellä suunnattomasti kankaiset likapyykin säilyttäjät. Parhaimmillaan sievä pyykkisäkki toimii sisustuselementtinä, mutta toisaalta pussukka on myös helppo heittää kaapin kätköihin, jollei sitä tahdo pyöritellä pitkin nurkkia. Ja onhan kankaisessa sellainenkin puolensa, että säkkejä voi olla parikin rinnakkain. Toiseen sujautettaisiin 40 asteen pesunkestävät perusvaatteet ja toiseen hellää käsittelyä kaipaavat kostyymit, joiden ei toivo osuvan miehen pyykkivuorolle.

Kirjoittaa nimimerkki "Lempivillapaitani on nykyään kokoa Amadeus."

pyykkisäkit ja -pussukat: Clas Ohlson, H&M, Varusteleka.fi, Moko.fi, IKEA ja Sisustusidea.fi

Kommentoi
Lähetä kommentti