Jälleen viikonloppu kipeänä. Tällä kertaa flunssan kourissa, jota ei muuten lainkaan helpota tämä siitepölyn sietämättömän suuri määrä, joka on kuorruttanut koko kaupungin keltaiseen möhnäkerrokseen.
Tänä vuonna kesä tuli rytinällä. Ensin kevät ei tuntunut saapuvan lainkaan, mutta kun aurinko yhtenä aamuna alkoikin porottaa, on se taas vaivoin malttanut horisontin taa tunniksi, muutamaksi yöaikaan. Mutta sekös minua ilostuttaa. Ainoa harmi on tämä siitepöly, joka tuntui ilmestyvän puihin yhdessä yössä ja viisinkertaisena annoksena keskiverto kevääseen verrattuna. Lohdutan kuitenkin itseäni ajatuksella, että joku yö aivastuksia ja silmien kutinaa aiheuttavat hiukkaset ovat poissa yhtä nopeasti kuin ne ilmestyivätkin.
Pölyä ja pärskimistä pakoon voi onneksi välillä paeta sisätiloihin ja yksi oiva paikka tässä kuussa on galleria G12 Kuopion tuomiokirkon kupeessa. G12 on suomalaiseen nykytaiteeseen keskittynyt galleria ja taidelainaamo sekä -myymälä, jossa kolmen viikon välein vaihtuvia näyttelyitä pääsee kurkistelemaan maksutta.
Tällä hetkellä valoisissa tiloissa on esillä Ritva-Liisa Pohjalaisen taidelasinäyttely - Heijastuksia. Näyttely avautui eilen ja nuhanenästä huolimatta kampesin itseni näyttelyn avajaisiin, ja hyvä niin. Ilta oli mukava ja keväästä inspiraationsa ammentaneet lasiluomukset olivat kauniita.
Kuten taiteilija kertoili, oli vuodenaika vaikuttanut teosten värimaailmaan ja Pohjalaisen tyylille ominainen mustavalkoisuus oli saanut rinnalleen kauniita kirkkaita värejä rohkeasti yhdisteltyinä. Runojen ystävänä en voi olla mainitsematta myös Riitta Raatikaisen kirjoittamia tekstejä, jotka oli sijoitettu gallerian seinille teosten yhteyteen.
Kauniit ja herkät runot avaavat katselijalle taiteilijan sielunmaisemaa, josta lasiteokset ovat syntyneet. Pakottamatta ja liikaa paljastamatta ne johdattelevat maailmaan, josta Ritva-Liisa Pohjalainen on antanut meille osan luomalla upeita lasitaideteoksia, jotka puhuttelevat ja koskettavat, kuin ne olisi luotu kuvaamaan kauneimpia hetkiä juuri meidän katsojien omista elämistämme.

Heijastuksia - Ritva-Liisa Pohjalaisen taidelasinäyttely 1.-20.6.2013, Galleria G12 Kuopio |

Ritva-Liisa Pohjalaisen kaunis Sisin-riipus omaa mallistoa, www.ritvaliisa.com (katso jälleenmyyjät). Oma mekkoni Seppälä, korvakorut Expressions, Laukku FAB.com. |
Todella kaunis teos! Kiitos vinkistä, täytyypä käydä näyttelyssä kun sielläpäin ollaan.
VastaaPoistaJoo, kannattaa tosiaan piipahtaa! Esillä on muuten myös muutamia Ritva-Liisan ensimmäisiä uniikkikoruja. Uskon, että pidät niistäkin. :)
VastaaPoista