Olen ollut tähän saakka kovin laiska käyttämään kampauksenteon avuksi tarkoitettuja hiuslaitteita. Yleensä olen vääntänyt nutturat, letit, ponnarit ja sykeröt omasta tukasta vain pinnejä ja kumilenkkejä käyttäen. Tämänviikkoisen kampaus- ja hiuslaitekokeilun jälkeen laiskistun kuitenkin luultavasti juuri näiden vanhojen menetelmien suhteen, sillä sen verran näppärä kapistus on Ninjasta hankkimani hiusdonitsi.
Älkää hämääntykö tuotteen nimestä, kyse ei ole kahdeksankymmentäluvun samettisista tukankiinnittimistä, vaan nutturan "sisään" asetettavasta härvelistä, jonka avulla kuka tahansa osaa loihtia näyttävän nutturan arkeen ja juhlaan käden käänteessä. Donitsia (valkiksikin kuullaan kutsuttavan) voi käyttää kampaustenteossa useallakin eri tavalla, mutta tässä luultavasti nopein ja yksinkertaisin.
Kiinnitä hiukset halutulle korkeudelle kuminauhalla tai hiuspompulalla. Sujauta suortuvat donitsin läpi ja vie donitsi ponnarin juureen. Kallista päätä alas, sui hiukset jotenkuten tasaisesti donitsin ympärille ja sujauta lopuksi hiuspompula koko komeuden ympärille. Pompula saa jäädä löysälle. Lopuksi kiinnitä joka suuntaan sojottavat hiukset nutturan ympärille pinneillä ja suihkauta hiuslakkaa kiinnittämään koko komeus. (Donitsia/valkkia löytyy eri kokoja ja myös mallia neppari, jolloin donitsin saa auki ja sitä voi käyttää ympyrän sijaan myös pötkylän muodossa.)
Mikäpä voisi olla nopeampaa ja helpompaa. Sitä paitsi kampaus on yllättävän kestävä. Itse tein omani iltapäivällä, nukuin yön yli ja ilman minkään moista kampauksen korjailua suuntasin aamulla samalla tukalla suoraan töihin. Silkkaa neroutta, sanon minä. ;)
Ps. Valkin voi tehdä itsekin esimerkiksi vanhasta sukasta. Leikkaa vain sukan varvaspuoli pois ja rullaa sukka donitsiksi. Tällaista DIY-donitsia olin aiemmin itsekin käyttänyt kerran pari, mutta tunnustan, että tukan väriin sointuva karheapintainen 3,90 €:n version käyttömukavuus ja helppous on hieman korkeampaa luokkaa. Alla vielä havainnollistava ohjekuvasarja, joka löytyy Ninjasta ostetusta donitsipaketista.
kuvat, ninja.fi |

Kommentoi
Lähetä kommentti