Aina kun joku tuttavamme kysyy, kuinka remontti edistyy, vastaan rehellisesti, "Hitaasti, mutta varmasti". Lähes jokainen työvaihe on
vienyt arveltua pidempään ja usein etenkin pohjustustyö on paljon
hitaampaa, kuin oli aluksi kuvitellut. Ei sillä kuitenkaan ole mitään
väliä, sillä pienikin edistyminen on aina askel kohti unelmien kotia. Ja
olemmehan saaneet tähän mennessä aikaan jo vaikka mitä.
Tämän päivän askel oli keittiön tapetointi. En muista tapetoineeni koskaan aiemmin (ellei lapsuusajan hanslankarointia lasketa), joten homman aloittaminen jännitti hieman. Onneksi isäni oli apuna ja muutaman ensimmäisen vuodan ja useamman omasta suustani lipsahtaneen ärräpään jälkeen homma alkoi sujua melko vaivattomasti. Lopulta yllätimme itsemme huippuhyvällä työnjäljellä, niinpä miehenkin kotiinpaluu viikonlopun ulkomaanreissun jälkeen toi muassaan kehuja, kun katselimme koirat kainalossa keittiömme kaunista tapettia.
Keittiön tapetin ostimme Kuopion Tapetista ja Väristä. Tapetti on ruotsalaisen Borås Tapeter -merkin Lace-malliston tapetti numero 1343. Valitsimme tapetin jo kauan sitten ja on hienoa todeta, että se näyttää seinällä juuri niin näköiseltämme, kuin olimme ajatelleetkin. Myös sävy osui nappiin, vaikka sitä ensi kertaa tapetin livenä nähdessämme jännitimmekin. Puuterinen valosta riippuen roosaan tai beigeen taittuva sävy tuo kyökkiin sopivasti lämpöä. Viereinen huone, olkkari, kun tulee olemaan lattiasta katonrajaan viileä vaaleanharmaa.

Kommentoi
Lähetä kommentti