Unohtumaton joulu

torstai 26. joulukuuta 2013
Joulu tuli ja meni jo, mutta muistot tästä joulusta tuskin kaikkoavat koskaan. Suoritimme edellisen viikon aikana melkoisen urakan painaessamme ympäripyöreää päivää töiden ja rempan merkeissä, mutta kaiken sen väsymyksen ja epätoivon uhallakin se kannatti, sillä saimme aikaan pienen joulun ihmeen. Pääsimme tavoitteeseemme, joka oli viettää joulu perheidemme kanssa hyvälle mallille rempatussa Lintukodossa. Kyllä siinä kostui silmäkulma itseltäkin, kun koko matkan ajan valtavana apuna ja tukena olleet äidit vallan herkistyivät aattona ensikertaa näkemänsä lopputuloksen äärellä. Ootte parhaita. <3

Tässäpä kokoelma kännykästä kaiveltuja kuvia kuluneelta viikolta.

Keittiö, IKEA. Työtaso, Puukeskus. Laatat, Kuopion Tapetti ja Väri.
kynttelikkö Iittalan Allas
Metalliastia ja pikkupullot Clas Ohlson. Tarjotin H&M Home.

Ekologinen, suomalainen Mummi ja minä -siivoussuihke tuoksuu aidosti sitruunalle.
1800-lukulaisen maalaistalon pöytälevyn ääreen mahtuu isompikin poppoo.


kranssi, Clas Ohlson


tuikkuporot, Pentik

numeronupit, quriosa.fi
perinteistäni täysin poikkeava valkoinen muovikuusi, Clas Ohlson
koriste, quriosa.fi
Askartelut jäivät kovin vähälle tänä vuonna, mutta jotain pientä sentään ehdin näpertää.
Kattolistat ja ovenkarmitkin puuttuvat, mutta kyllä tässä vielä ehtii..
Kattovalaisimet, Pentik.
3 kommenttia on "Unohtumaton joulu"
  1. Keittiöstä tuli tosi hieno ! Lisäsin sinut omalle lukulistalleni.

    http://reelinki.blogspot.fi/ Terhi

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Terhi! Täällä vielä hieman totutellaan käyttöön. ;)

    VastaaPoista
  3. Näyttää kyllä tosi hienolta!

    VastaaPoista