Hurmaavan herkulliset hunajamantelit

maanantai 6. tammikuuta 2014
Pääsin viikonloppuna illallisvieraita kestitessämme vihdoin kokeilemaan herkkuohjetta, jonka sain ystävältäni jo ennen joulua. Ohje on sovellettu Kotikokista löytyvästä hunajamanteliohjeesta ja aivan törkeän herkkullinen! Pieni varoituksen sana siis, näihin jää koukkuun.

Tarvitset
3 dl manteleita ja esim. pekaanipähkinöitä (kuorimattomia tai kuorittuja)
2 rkl hunajaa
2 rkl vettä
2 tl kookosöljyä
1/2 dl kookossokeria
1/2 tl suolaa


1. Levitä mantelit leivinpaperille uunipellille ja paahda 225 asteessa kymmenisen minuuttia tai kunnes mantelit ovat kullanruskeita ja tuoksuvia. Hämmentele välillä, jotteivät mantelit pala.



Kookossokerissa on enemmän hivenaineita ja vitamiineja kuin missään muussa sokerissa.
2. Sekoita laakeassa kattilassa hunaja, vesi ja öljy kiehumispisteeseen. Lisää mantelit. Sekoita ja anna kiehua noin 5 minuuttia, kunnes suurin osa nesteestä on imeytynyt.

3. Nosta mantelit vatiin, jossa on puolet suola-sokeriseoksesta. Kierittele mantelit seoksessa ja nosta voipaperille jäähtymään. Sirottele loput sokerit päälle, kun mantelit ovat vielä kuumia.




Mantelit sopivat muuten illallipöydässä jälkkäriosuudella todella hyvin leipäjuuston, karpalohyytelön ja portviinin kaveriksi, vaikka menevät ne ihan yksistäänkin. ;)
Kommentoi
Lähetä kommentti