Kevät on keltainen

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014
Ostin perjantaina uuden "maljakon", jonka vedenpitävyys pohjan saumojen kohdalta osoittautui seuraavan yön aikana hieman puutteelliseksi. Pönttö on kuitenkin sen verran kaunis, että annan asian sille anteeksi ja tyydyn käyttämään sen kanssa sisämaljakkoa.

Olin kaipaillut koko kuluneen viikon kotiimme tulppaaneja ja tottahan niitä piti uuteen maljakkoon hankkia. Niiden väri on aivan eriä, kuin mitä kotimme kukkiin yleensä valikoituu, mutta kevään kunniaksi ja miehen yllyttämänä. Kauniitahan ne ovat!







Kommentoi
Lähetä kommentti