Talossamme asustaa minun ja miehen lisäksi pari paljon meitä suurempaa persoonaa. Nämä persoonat on paketoitu pieniin söpöihin paketteihin, joista lähtee aivan törkeän paljon karvaa. Kyseessä ovat pian seitsemän vuotias chihuherra Amadeus ja päälle kolmen vanha chihutyttö Dehli.
On uskomatonta, kuinka eriluontoisia samassa perheessä asustavat saman lajin edustajat voivat olla. Amadeus on itsenäinen ja harkitseva runoilija, joka silloin tällöin maailmaa pohdiskellessaan pudottaa silmäkulmastaan kyyneleen. Aatu harkitsee ja miettii, kääntää kylkeä ja tuhahtaa, kun aamulla pitäisi nousta päivän askareisiin ja yrittää hyppyyttää muita tekemään milloin mitäkin puolestaan. Joskus kovapäistä poikaa pitää komentaa kovaan ääneen, kun vaativa tiuskahtelu toisessa huoneessa ei lopu yhdestä pyynnöstä. (Liekö emäntäänsä tullut?) Toisaalta herkkis osaa olla myös maailman söpöin ja sympaattisin, eikä tältä turrilta jää koskaan huomaamatta, jos emäntää harmittaa, saati itkettää. Tällöin tullaan hyvin päättäväisesti syliin lohduttamaan. Aivan mieletön persoona, ei voi muuta sanoa.
Toinen ääripää on perheen pieni apina Dehli, joka on huomattavasti stereotypisempi koirahahmo kuin "isoveljensä". Kun aamulla avaa silmänsä sängynreunalla nukkuessaan, tuijottaa muutaman sentin päässä kaksi ruskeaa nappia. Häntä heiluu niin, ettei koko koira meinaa pysyä nahoissaan ja turrikan yllä tuntuu leijuvan joka sekunti puhekuplassa teksti "Tämä on mun elämäni paras päivä!!". Joka paikkaan perässä kulkeva Dehli on söpö pikkurääpäle, jonka 1,3 kilon kehossa eivät aivotkaan paljoa paina. Äly tuntuukin olevan aika usein kateissa, mutta onneksi hyväntahtoisuus ja iloisuus loistavat nassikasta kilometrien päähän.
Koirat tapasivat ensi kertaa pari vuotta sitten Dehlin muuttaessa meille Itävallasta yhden vuoden iässä. Amadeus oli tällöin viisivuotias ja tottunut elelemään perheen ainoana koirana. Herkkä kun on, eloisan ja yllättävän ätäkän neitikoiran oikut eivät olleet Aatun mieleen ja niinpä koirien ensimmäinen yhteiskuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Parkkipaikalla otetussa kuvassa koirat istuvat ensi kertaa vierekkäin sylissäni auton etuistuimella. Dehli katselee tarkkaavaisena ulos, mutta Amadeus on suutuspäissään kääntänyt selkänsä, tuijottaa hievahtamatta auton kojelautaa (nenä kiinni siinä) ja yrittää unohtaa koko tilanteen ja oman olemassaolonsa.
Nyt nämä kaksi tyystin erilaista karvaturria muodostavat yhdessä tärkeän tiimin, jota tuskin kukaan saisi rikottua. Vaikka Dehli huutaakin välillä veljelleen suoraa huutoa ja Amadeus jekuttaa "pikkusiskon" pois paikalta tilanteissa, joissa kaipaa rauhaa, paljastuu todellinen mielipide toisen läsnäolosta viimeistään nukkumaan mennessä. Tällöin kömmitään vierekkäin yhteiseen petiin ja nukutaan välillä niin kippurassa, ettei kukaan tiedä, mistä toinen koira alkaa ja mihin toinen koira loppuu. Toki ystävyys näkyy myös yhteisessä koheltamisessa, johon lasketaan muun muassa riehuhepulit. Tässä kuvia eilisestä sellaisesta.
On uskomatonta, kuinka eriluontoisia samassa perheessä asustavat saman lajin edustajat voivat olla. Amadeus on itsenäinen ja harkitseva runoilija, joka silloin tällöin maailmaa pohdiskellessaan pudottaa silmäkulmastaan kyyneleen. Aatu harkitsee ja miettii, kääntää kylkeä ja tuhahtaa, kun aamulla pitäisi nousta päivän askareisiin ja yrittää hyppyyttää muita tekemään milloin mitäkin puolestaan. Joskus kovapäistä poikaa pitää komentaa kovaan ääneen, kun vaativa tiuskahtelu toisessa huoneessa ei lopu yhdestä pyynnöstä. (Liekö emäntäänsä tullut?) Toisaalta herkkis osaa olla myös maailman söpöin ja sympaattisin, eikä tältä turrilta jää koskaan huomaamatta, jos emäntää harmittaa, saati itkettää. Tällöin tullaan hyvin päättäväisesti syliin lohduttamaan. Aivan mieletön persoona, ei voi muuta sanoa.
Toinen ääripää on perheen pieni apina Dehli, joka on huomattavasti stereotypisempi koirahahmo kuin "isoveljensä". Kun aamulla avaa silmänsä sängynreunalla nukkuessaan, tuijottaa muutaman sentin päässä kaksi ruskeaa nappia. Häntä heiluu niin, ettei koko koira meinaa pysyä nahoissaan ja turrikan yllä tuntuu leijuvan joka sekunti puhekuplassa teksti "Tämä on mun elämäni paras päivä!!". Joka paikkaan perässä kulkeva Dehli on söpö pikkurääpäle, jonka 1,3 kilon kehossa eivät aivotkaan paljoa paina. Äly tuntuukin olevan aika usein kateissa, mutta onneksi hyväntahtoisuus ja iloisuus loistavat nassikasta kilometrien päähän.
Koirat tapasivat ensi kertaa pari vuotta sitten Dehlin muuttaessa meille Itävallasta yhden vuoden iässä. Amadeus oli tällöin viisivuotias ja tottunut elelemään perheen ainoana koirana. Herkkä kun on, eloisan ja yllättävän ätäkän neitikoiran oikut eivät olleet Aatun mieleen ja niinpä koirien ensimmäinen yhteiskuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Parkkipaikalla otetussa kuvassa koirat istuvat ensi kertaa vierekkäin sylissäni auton etuistuimella. Dehli katselee tarkkaavaisena ulos, mutta Amadeus on suutuspäissään kääntänyt selkänsä, tuijottaa hievahtamatta auton kojelautaa (nenä kiinni siinä) ja yrittää unohtaa koko tilanteen ja oman olemassaolonsa.
Kommentoi
Lähetä kommentti