DIY - rannekoruja vanhoista paidoista

maanantai 4. elokuuta 2014
Uuh, se on loma ohi nyt. Vähän teki tiukkaa hypätä takaisin arkeen, mutta kyllä tämä tästä. Täytyy yrittää muistaa, että vaikka loma menikin, ei kesä vielä ole ohi. Ihan yhtä lailla edelleen on mahdollisuus nauttia ihanasta kesäsäästä, hyvästä ruoasta ja kesän aikana todeksi asti toteutetuista sisustusunelmista. Eli sain kuin sainkin huvimajan sisustettua, kuten sen itselleni alkukesästä tavoitteeksi asetin. Huvimajaan palaan kuitenkin vähän myöhemmin, nyt askarteluasiaa.

Minuun iski yksi lomapäivä hirveä näpertelyhimo, kun netissä surffatessani löysin sattumalta kivoja ohjeita puuvillalangoista tehdyistä rannekoruista. Kotona ei kuitenkaan ollut puuvillalankoja, joten piti hyödyntää muita materiaaleja. Joskus t-paitojen leikkelyohjeita etsiessäni löytyi samoista materiaaleista tehtyjä koruja, joten päätin nyt kokeilla, millaisia rannekoruja oman kaappini käyttämättömäksi jääneistä vaaterievuista ja muista materiaaleista voisi askarrella.

Näpertelyinspiraationi uhreiksi valkoituivat vanha puuvillainen yömekko (joka sitä ennen oli ihan vaan mekko :D) sekä vuosia käyttämättömänä ollut metallihelmiä sisältänyt kaulakoru. Näistä materiaaleista näpertelin saksien ja neulan avulla kolme raffia rannaria.


Jutun juoni on, että puuvillakankaasta leikataan parin/kolmen sentin levyinen suikale, venytetään se ohueksi pötkyläksi ja aletaan tehdä siihen solmuja ja pujotellaan helmiä joukkoon.

Ensimmäiseen rannariin lisäsin yhden helmen kahden toisistaan hieman kauempana olevan solmun väliin. Toisen rannarin tein pelkästä puuvillasta solmimalla kaksi pötkälettä toisiinsa parin sentin välein. Ja kolmannen pujottamalla kaksi helmeä napakasti solmujen väliin. Hauska olisi myös rannekoru, jossa pujotellaan puuvillapötkylää paksun ketjun lenkeistä ketjun toiseen reunaan. Harmi ettei kotoa löytynyt ketjua tämän toteuttaakseni. Mennään nyt siis näillä.





Jätin kuhunkin rannariin noin viisi senttiä pitkät solmimisnauhat. Niistä voisi toki tehdä sirommatkin, mutta itse tykkään, kun koruista roikkuu tuollaisia härpäkkeitä. Kuvista huomaa, kuinka osa helmistä on ottanut harmillisesti väriä käytössä. Liekö aurinkorasva tummuttanut.. Mutta onpahan raffi, kuten halusin. :D
Kommentoi
Lähetä kommentti