Arkeilua (Hong Kongin reissun jälkeen)

lauantai 4. lokakuuta 2014
Ohhoh, miten pitkä tauko tullut kirjoittamiseen. En ole Hong Kongin reissun jälkeen kertakaikkisesti ehtinyt tai vain jaksanut istua päivän päätteeksi koneen ääreen keskittymään blogiharrastukseen.

Paljon kaikkea muuta hauskaa olen kuitenkin tehnyt, muun muassa käynyt tanssimassa yhdet ihanat häät, nähnyt tämän syksyn ensilumen satavan ja sulavan, kokeillut pari kertaa hurjanhauskaa (ja minulle uutta urheilulajia) boulderointia eli kiipeilyä ilman köysiä, ehtinyt pitkästä aikaa pelaamaan sulkkistakin, aloittanut tätä aamua lukuunottamatta jokaisen aamuni erimakuisella kaurapuurolla ja kohta menen kuuntelemaan toisaalla asuvan kaverini kanssa minulle melko uuden tuttavuuden, Evan ja Manun, keikkaa. Tähän vielä vähän reissua ja normaalit arkiaskareet päälle, niin onhan tässä tullut tehtyä vajaassa parissa viikossa vaikka mitä. :)

Tässä vielä kuvaa Hong Kongin reissusta, joka meni oikein hyvin. Olin todella positiivisesti yllättynyt kaupungin siisteydestä ja toimivuudesta. Ihmiset ovat kohteliaita ja huomioivat kanssakulkijansa erittäin hyvin. Herkullisia ruokapaikkoja on joka kulmalla (ja tarjolla ruokaa usean eri maan tapaan) ja shoppailumahdollisuuksia riittää tyydyttämään pahinkin shoppailuhimo.

Kaupunki tuntui turvalliselta kulkea niin päivällä kuin yöaikaankin, vaikkakaan tällä hetkellä kahnaukset Kiinan ja Hong Kongin hankalasta tilanteesta johtuen eivät tätä huomiota kovin hyvin tue.. Oma ensimmäinen reissuni tähän länsimaalaisvaikutteiseen aasialaiseen miljoonakaupunkiin osoitti kuitenkin, kuinka Hong Kongissa kohtaavat idän ja lännen parhaat puolet. Jos kauemmaksi kaupunkilomalle halajaa, kannattaa piipahta.


Rakennustyömaita oli joka nurkalla ja bambu suosittu telinemateriaali, kuten Intiassakin.



Avenue of stars on täynnä arvostettuja hongkonglaisia elokuvamaailman nimiä. Tunnistin minäkin jonkun. :D
Toisin kuin Intiassa, sain tällä kertaa kulkea lähes koko reissuni kummemmitta tuijotuksitta, sillä vain tällä turistien suosimalla kadulla minut napattiin valokuviin vaaleiden hiusteni vuoksi. Ne naurattivat erästä kiinalaista turistiryhmää suunnattomasti. :)
Hong Kongin keskustassa ei katutasossa pilvettömänäkään päivänä paljon auringonsäteistä nautita. Siitä pitävät huolen vieriviereen rakennetut toinen toistaan korkeammalle kurottavat pilvenpiirtäjät.
Noin Kuopion kokoisessa Hong Kongissa on yli 7 miljoonaa ihmistä. Se näkyi välillä kaduilla..
Koulutyttöjä koulupuvuissaan.





Pieni koululainen matkasi koulusta kotiin raitiovaunussa äitinsä kanssa.

Kommentoi
Lähetä kommentti