Olen maailman laiskin leipuri. Jaksan upottaa käteni taikinaan ehkä pari kertaa vuodessa, enkä silloinkaan yleensä syyttä suotta, vaan innoittajana täytyy olla vähintäänkin joulun kaltainen juhlapyhä ja vieraita tulossa. Joskus hyvin harvoin kuitenkin yllätän itseni ja käytän uunia imelien herkkujen valmistukseen. Tänään oli sellainen päivä.
Heti herätessäni minuun iski kamala suklaaleivoshimo ja jostain käsittämättömästä syystä hirmuinen tarve saada valmistaa herkku itse. Harkitsin kyllä, että olisin vain käynyt kaupassa ja ostanut jotain hyvää, mutta se ei tuntunut oikealta ratkaisulta. Googletin hetken suklaisia reseptejä ja sitten päätin tehdä oikein överimakeat suklaabrowniet.
Löysin gluteenittoman brownieohjeen, joka oli sovellettu alunperin Nigella Lawsonin Snow Flecked Brownie -ohjeesta ja sovelsin siitä vielä omani.
Sekoitin brownieihin seuraavat aineet:
200 g voita
200 g tummaa suklaata
3 kananmunaa
2 dl kookossokeria
1 tl vaniljasokeria
2 dl mantelijauhoja *
ripaus suolaa
130 g valkosuklaata paloina
Ja työjärjestys kuului näin:
Paloittelin voin ja suklaan kattilaan ja sulatin ne. Vatkasin kananmunat ja sokerin. Lisäsin joukkoon hieman jäähtyneen voi-suklaaseoksen ja sen jälkeen jauhot, suolan ja paloitellun valkosuklaan. Kaadoin taikinan leivinpaperilla vuorattuun lasivuokaan ja nakkasin uuniin.
Paistoin seosta 170-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia. Ohjeessa sanottiin, että seosta kuuluu paistaa, kunnes brownie alkaa hieman irrota reunoilta, mutta on keskeltä vielä löysää. Kun keskelle tökkää hammastikun, siihen saa tarttua taikinaa. Paistoaika on uunista riippuen 15-25 minuuttia.
Koska en saanut brownien koristelua varten lähikaupasta haluamiani vaahtokarkkeja ja tomusokerikin unohtui, söimme brownieita pakkasessa sattumalta lojuneen minttusuklaajääteön kanssa. Juu, toimi se niinkin! Huomenna työkaveritkin kokevat suklaaöverit, sillä en usko saavamme alas kahdestaan kokonaista vuoallista brownieita, niin hitsin hyviä kuin ne ovatkin!
* Korjaus 27.10. Kirjoittelin eilen innokkaanna käyttäneeni maissijauhoja, vaikken oikeasti sellaisia leipomukseen sekoittanut. Kysehän oli mantelijauhoista. Ajatuskatkos vain.. Pahoittelen tahatonta juksaamista!

Kommentoi
Lähetä kommentti