Olen toooodella hammaslääkäripelkoinen. Siksi en ole vapaaehtoisesti kaikkein aktiivisin hampilääkärin vieras. Tässä kuussa kuitenkin rohkaistuin ja marssin lekurin pakeille. Olinhan jo pitkään tiennyt, että suuni on tarkastusta vailla ja edessä on väistämättä myös viisaudenhampaiden poistotarpeen arviointi. Arviointia valitettavasti seurasi myös odottamani ja kammoamani tuomio: kaikki neljä pois.
Viisaudenhampaani ovat olleet jo pidemmän aikaa puhkeamaisillaan, mutta sinnehän ne ovat jääneet ienten alle piilottelemaan. Tällaisenaan viisurit ovat tunnetusti alttiita kahmimaan itseensä bakteereita ja siksi terveysriski, josta on parempi hankkiutua eroon. Operaationa viisaudenhampaiden poisto ei ehkä ole se kaikkein hohdokkain perjantain viettopuuha, tai sen mielikuvan ainakin kavereiden kauhukertomukset olivat minulle luoneet. Ja onhan se osittain tottakin.
Olen siis tällä hetkellä kahta viisuria köyhempi, mutta tilalle olen saanut hauskanturpean ja vielä tunnottoman posken (ja huulet), huiman määrän veristä kuolaa, jota on tunnottomuuden vuoksi hyvin hankala pitää suun sisäpuolella, ja ihmeellisen jomottavan nipistelevän tunteen takaikenissä, joka luultavasti äityy vielä myöhemmin jonkinmoiseksi säryksi. Vasemman puolen ala- ja yläviisaudenhampaani saivat siis tänään kyytiä ja vaikka panikoin toimenpidettä aikalailla etukäteen, oli kokemus loppujen lopuksi ihan siedettävä.
Olen koko elämäni käynyt kunnallisessa hammashoidossa, mutta nyt en halunnut jonottaa, vaan hoitaa hampaat kuntoon nopeasti ja satavarmasti pelkoni huomioiden. Siksi valitsin hoitopaikaksi tuttavapariskunnan pitämän
Kuopion Hammasklinikan. Saavuin vastaanotolle tuntia ennen hampaanpoistoaikaa, koska olin kammoni vuoksi varannut esilääkityksen, jonka tarkoitus on rauhoittaa potilasta ennen operaatiota. Jonkinmoisen pöhnän lääke tosiaan sai aikaan, ehkä sitä voisi verrata pieneen onnelliseen humalatilaan. Tunnin odotus meni aivan hujauksessa ja kohta jo kiipesin hammaslääkärintuoliin. Vaihdettuani muutaman sanan hampaani poistaneen hammaskirurgin kanssa ja nielaistuani nipun erilaisia särky- ja tulehduslääkkeitä laskettiin tuolin selkänoja alas ja koko naama ja yläkroppa (tai niin muistelen:D) peitettiin paperilla, jossa oli aukko suun kohdalla.
Sittenpä ruvettiin puuduttamaan useammalla piikillä sieltä täältä poistettavien hampaiden ympäriltä. Puudutuspiikki ei ole koskaan ollut minulle pelottavin asia hammaslääkärikäynneissä (minua on siis puudutettu ja hammasta paikattu aiemmin), mutta ei se kyllä mikään lystikäs kokemus ole. Aika kovasti piti tänäänkin puristaa käsiä yhteen ja samalla vatsaa vasten ja jännityksestä muutenkin tärisseiden jalkojeni vispaaminen ei jäänyt varmasti keneltäkään huomaamatta, vaikka yritinkin olla aivan paikoillani. Selvisin kuitenkin mielestäni hienosti ja lähes heti päästiin itse hampaiden poistoon.
Jännityksestä, lääkepöhnästä ja toki toimivasta puudutuksesta johtuen en kovin yksityiskohtaisesti osaa hampaiden poistosta kertoa, mutta mielikuvani on, että sutjakkaasti kaikki sujui. Muistan, että ylähammas poistettiin ensin ja se lähti irti helposti. Vain tovi suussa heiluteltiin erilaisia instrumentteja ja jonkinmoista imuria ja pian hammas oli poissa. Kirurgin rauhallinen kertoilu toimenpiteen etenemisestä ja hyräily musiikin tahtiin rauhoitti.
Alahampaan kanssa piti sen sijaan tehdä vähän enemmän töitä, sitä kun jouduttiin jollain porantapaisella vähän kaivelemaan esiin tai pilkkomaan (tai jotain, en muista :D). Laitteen ääni oli inhottava ja kyllä se vähän täryyttikin, mutta onneksi ei kovinkaan paljoa muuten tuntunut. Lopulta hammas lähti ihan nätisti, ja röntgenkuvassa näkyneet hermot hampaanjuuren alla olivat juuri sen verran alempana, että nekin jäivät onneksi rauhaan. (Näistä hyvin lähelle yltäneistä hermoista sekä hammaslääkäri että kirurgi olivat minua aiemmin varmuuden vuoksi infonneet.) Ainakin alaikeniin piti ommella vähän tikkejä, mikä luonnollisesti ei niitä laittaessa tuntunut yhtään miltään. Ne luultavasti huomaan suussani, kun tunto palailee ja uskallan kielellä vihdoin koskea poistokohtaan. Tällä hetkellä ajatus aukoista ikenissä on itselleni vielä niin ällö, etten uskalla.
Hammaslääkärintuolissa maatessani ja ehkä näin jälkeenpäinkin muistellessani pahinta koko hommassa kivuliaan puudutuksen lisäksi oli luultavasti se, kun suussa on yhtäaikaa monta
instrumenttia ja itselläni on ehkä maailman pienin suu. Siksi hammaslääkärissä operoitaessa suupielet
joutuvat väkisinkin koetukselle. Koko homma meni ohi melko nopeasti, taisin viipyä huoneessa kaikkiaan 45 minuttia ja sen verran hyvä oloni oli poistojen jälkeen, että toivoin salaa, että toisenkin puolen hampaat olisi voitu nyppäistä pois samalla kertaa. Tiedän nimittäin, että tilanne jännittää ensi kerralla aivan yhtä paljon, vaikka alla onneksi onkin nyt ihan siedettävä kokemus.
Nyt operaatiosta on kulunut muutama tunti ja olo on, kuten tuossa aluksi kerroin, ihan ok. Lääkepöhnä on poissa ja tunto palailee pikkuhiljaa. Kotiin palattuani nukahdin lähes heti sohvalle ja muutamaan kertaan mies kävi laittamassa ja ottamassa pois kylmää ja pyyhkimässä punaista kuolaa poskeltani. Ihan pian pääsen jäätelön syöntiin ja taidanpa viettää illan leffoja katsellen. Jännä nähdä, miltä naama näyttää huomenna, sillä aika turvoksissa poski on jo nyt.
 |
| Jätskiä käskettiin syödä tänään. Onnistuu! |
