Lattianmaalausta

maanantai 16. maaliskuuta 2015
Pauttiarallaa 10 kuukautta ja 18 päivää sitten kiskoimme eteisenlattiasta talomme viimeiset purkamista vailla olleet parketit, revimme irti sen alta löytyneen susiruman muovimaton ja rapsuttelimme pois muovimaton kiinnitykseen käytetyn yltäkylläisen liimamäärän. Kaiken työn ja vaivan alta paljastui suht hyväkuntoinen lakattu puulattia, joka sellaisenaan herätti sekä ihastusta että ihmetystä kodissamme vierailleiden keskuudessa. Mietimme lähes vuoden päivät, maalaammeko lattian samalla harmaansävyllä kuin muissakin huoneissa vai jätämmekö puunväriseksi.


Lomaviikolla teimme ratkaisun, lattia sai pintaansa maalin. Vaikka lakattu puu olisikin ollut mukavaa vaihtelua muihin tiloihin ja toi eteiseen kivasti lämpöä, ärsyttivät kolhuihin, koloihin ja lattian rakoihin jämähtäneet harmaat, koppuraiset liimatahrat sen verran, että maali vei veikeydestä voiton. Jotta lattia olisi saatu siistiksi puunvärissä, olisi se vaatinut sen verran huolellisen hionnan ja käsittelyn, ettei se enää olisi näyttänyt lainkaan vanhalta ja kolhuiselta. Nyt lommot saivat jäädä, mutta yleisilme on siisti. Olen tyytyväinen ratkaisuumme. Hassua muuten, kuinka paljon vaalea sävy tuo tilaan avaruutta ja valoa! Auringon paistaessa tuntuu, että eteisessä aivan häikäistyy.

Vielä kun saisi aikaiseksi laittaa lattia- ja kattolistat.
Maalauksen lomassa väläyttelin jälleen miehelle ehdotusta, josko taiteilisimme eteisenlattiaan ruutukuvioinnin, joka toimittaisi tilassa maton virkaa. Ajatusta ei tyrmätty, mutta vielä en itsekään tähän urakkaan jaksanut tai uskaltanut ..tai jotain.. lähteä, mutta ehkä joku päivä. Esimerkiksi tältä lattia silloin voisi näyttää.

Olisiko ideaa?
6 kommenttia on "Lattianmaalausta"
  1. Oi, kyllä! Ääni ruuduille täältä!

    VastaaPoista
  2. Ruutukuviolle peukkuja!

    VastaaPoista
  3. Minultakin peukkua ruudulle. Tosi upea muutos jo nyt! :)

    Tein muuten facebookkiin oman ryhmän savolaisille blogeille. Sivuston kautta pääsee savolaisista blogeista kiinnostuneet seuraamaan alueen blogeja sisustuksen ja lifestylen saralla. Olisitko kiinnostunut tulemaan mukaan? Käys klikkailemassa https://www.facebook.com/savonblogit ja laita mulle viestiä, jos haluat julkaista blogipäivitykset myös tällä sivustolla. Liitän sinut sitten "ylläpitäjäksi", jotta pääset lisäilemaan oma postaukset sivustolla. Palataan taas!

    VastaaPoista
  4. Kiitti, Maru! :)
    Ja huippuidis, olen ehdottomasti mukana! :)

    VastaaPoista