Viikonloppuna kuljeskelin kaverin kanssa Tukholman katuja ja oli mukava haistella kotopuolen tuulia hieman keväisempää ilmaa. Viime viikkoiset yölliset lumisateet kun saivat kevään saapumisen tuntumaan kaukaiselta, vaikka täällähän se jo on. Ja koska Tukholmassa oli jo vihreitä nurmikoita ja puut vihersivät, ei mene kauaa, kun Suomessakin nautitaan kauneimman vuodenajan väreistä.
Lämpimämpiä ilmoja odotellessa pääsee mukavan keväiseen fiilikseen sisätiloissakin, kun kaivelee esiin minikasvihuoneen ja asettelee sinne kevään ensimmäiset yrtit. Meidän olkkarissamme kasvavat vihreät ovat ihan vaan kaupan salaattihyllystä, kun en ole aivan varma, riittääkö aikaansaavuuteni nyt idättää yrttejä siemenistä. Nähtäväksi jää sekin, kuinka kauan nämä pysyvät hengissä viherpeukalottomissa käsissäni, mutta juuri nyt nämä näyttävät näteiltä.
|
Viime keväänä näpertelin säilyketölkeistä ja hamppunarusta yrttipurkkeja, joista tykkään edelleen valtavasti. |
|
Nämä etnohenkisellä kuosilla koristellut puuottimet viehättivät kovin ja tarttuivatkin mukaan Tukholmasta. Salaattiottimet - Indiska |