Vihkisormus ja sen symboliikka

Omat vihkisormuksemme. Kuva on miehen ottama.

Korumuotoilija kun olen, ei liene vaikea arvata, että avioliittoon astuessa itselleni mieluisin ja ehkä tärkein hankinta oli vihkisormus. Pidän siitä, kuinka sormus on säilynyt sitoutumisen merkkinä jo vuosisatoja. Ensimmäisenä tätä symbolia käyttivät roomalaiset ja juutalaiset. Kristittyjen mukana sormus kihlauksen merkkinä kulkeutui eri maihin 800-luvulla. Sormusten käyttötapa ja symboliikka on kuitenkin muuttunut aikojen saatossa ja eri maissa ja kulttuureissa materiaalit, sormusten muotoilu ja niistä löytyvät symbolit ja jopa sormusten määrä kihlauksen ja avioliiton merkkinä vaihtelee. Suomessa ja Ruotsissa avioituneet naiset käyttävät perinteisesti kihla- sekä vihkisormusta, miehillä sormuksia on useimmiten vain yksi.

Meillä ei ennestään ollut kihlasormuksia muutamastakin eri syystä. Ensinnäkään kihlautumisellemme (joka meille tarkoitti sopimusta naimisiinmenosta) ei ollut olemassa varsinaista päivää, vaan päätös vain on muotoutunut hiljalleen suhteemme aikana. Toisekseen en ollut osannut päättää, millaiset sormukset haluaisin, joten niitä ei oltu suunniteltu tai hankittu ennakkoon odottamaan sopivaa hetkeä, että mies saisi kosia näyttävästi kera sormuksen. Hah. Kolmanneksi tehtyämme lopullisen päätöksen yllätyshäiden järjestämisestä ei olisi ollut järkeä pujottaa kihlasormuksia sormiin ennen hääjuhlaa, koska muuten vieraiden olisi ollut liian helppoa arvata juhlan luonne. Eli täysillä salailua loppuun saakka. ;)

Perinteitä kunnioittaen halusin kuitenkin saada sormeeni kaksi sormusta, sekä kihlausta että avioliittoa symboloimaan, mutta koska molemmat sormukset pujotettaisiin sormiin samana päivänä, antoi se muotoilulle sellaisen mukavan ja harvinaisen vapauden, että sormukset saattoivat olla toisissaan kiinni. Minulla oli ennestään kollegani Päivi Keski-Pompun suunnittelema ja valmistama kaunis hopeinen solmusormus (nimeltään Ote), joka on ollut lempparisormukseni jo pitkän aikaa. Siitä saimme idean omiinkin sormuksiimme. Solmut ovat perinteinen symboli vihkisormuksissa ja toisiinsa kietoutuneita, rakkaudensolmun muodostavia sormuspareja onkin nähty monet kerrat. Tätä perinteistä symboliikkaa lainaten loimme omat rakkaudensolmut ja niistä sormuksemme.

Kihla-vihkisormusyhdistelmämme koostuu kahdesta kahdeksikkosolmun muodostavasta sormuksesta. Kaksi kahdeksikkoa kuvaa hääpäiväämme (8.8.), mutta se kuvaa myös kahta ikuisuuden symbolia (∞). Näin sormuksissamme kietoutuu kaksi ikuisuutta yhteen. Vaikka sormukset ovat toisissaan kiinni solmukohdasta, ei niitä ole juotettu yhteen, vaan ne heiluvat vapaasti. Tämä merkitsee kahta itsenäistä ihmistä. Toinen sormuksista on sileä ja toinen köysimäinen, mikä on sekä tyyliseikka että viittaus siihen, että olemme ihmisinä kaksi erillistä persoonaa. Sitä, kumpi sormus on kumpi, ovat muutamat kysyneet, emmekä osaa siihen vastata. Ehkä se riippuu päivästä ja mielentilasta. ;D

Halusimme kummallekin samanlaiset sormukset ja suunnittelimmekin ne yhdessä. Erona kuitenkin on, että oma sormukseni on sileä ja kiiltävä, kun taas miehen sormus tummennettu ja pinnaltaan raffimpi, kolhittu ja näin miehekkäämpi. Sormusten materiaali on hopea, mikä on lempijalometallini. Koska sormusten rungot ovat lankamaiset ja näin melko ohuet, ei niihin ollut mahdollista kaivertaa. Kaiverrus ei kuitenkaan ollut kummankaan mielestä edes tarpeen, sillä oletamme muistavamme, kenen kanssa olemme avioituneet ja unohduksen iskiessä hääpäivä löytyy näppärästi sormusten muodosta. Vuosikin on helposti viidellä jaollinen, joten yritämme pitää senkin mielessä. :D

Koska uskomuksen mukaan tuottaa huonoa onnea valmistaa itse oma vihkisormuksensa, pyysin apuun kollegani Carina Blomqvistin. Hänelle siis kuuluu kiitos sormusten olemassaolosta, sillä hän ja kollegansa Juha Loikala taikoivat suunnitelmamme materiaaliin. Kiitos vielä Carina näistä elämämme tärkeimmistä koruista! <3

DIY - Kirjahylly vanerilaatikoista

Hiljaa hyvä hylly tulee. Tämän hyllyn kanssa meni kaksi vuotta, mikä on jopa minun mittapuullani aika hyvän mittainen diy-projekti. :D Jotenkin tämä vain jäi silloin syksyllä 2013 (jolloin asiasta ensi kertaa kirjoitin) muuton ja rempan ja kaiken muun jalkoihin ja muistin keskeneräisen projektin vasta tänä kesänä häätarvikkeita kasaillessamme.

Teetätimme pari vuotta sitten Toivalan puussa tarvikkeet viiteen 30x30x30cm vanerilaatikkoon, joista olin suunnitellut kirjahyllyn yläkerran alkoviimme. Emme kuitenkaan syystä tai toisesta naputelleet ja maalanneet kaikkia laatikoita tuolloin valmiiksi, vaan osa levyistä jäi varastoon odottamaan. Tänä kesänä tarvitsimme piknik-teemaisiin yllätyshäihimme pikkupöydät kullekin peitolle, ja painavat vanerilaatikot olivat tarkoitukseen täydelliset. Kyljelleen käännettyinä kunkin kuution sisään mahtui vielä mukavasti muutama huopa, joihin vieraat saivat kääriytyä illan viiletessä.

Hyllyä varten hommatut laatikot naputeltiin siis valmiiksi tänä kesänä ja häiden väriteeman mukaisesti niistä tuli valkoiset ja sisältä turkoosit sekä roosat, vaikka alkuperäinen idea olikin vaaleanharmaa. Nyt laatikot ovat päässeet niille suunniteltuun käyttötarkoitukseensa ja kivastihan ne toimivat. Tämän hyllyn hauskuus on muunneltavuus, sillä laatikot ovat irrallisia ja näin hyllyn voi kasata monella eri tapaa.

8.8. - puutarhapiknikistä yllätyshäiksi

Kun on meistä kyse, ei yllätyskihlajaisiksi muuttunut puutarhajuhla ollut kaikille läheisillemme mikään valtava yllätys (osalle ei yllätys lainkaan), mutta kun aloimme kysellä pappia yleisön joukosta, oli suurin osa vieraista todellakin yllätetty. Myös liikutuksen kyyneleitä oli nähtävissä useissa silmissä, mitä nyt omilta kyynelsilmiltäni erotin siinä rakkaidemme edessä miehen kanssa käsikkäin seisoessamme. Pyysimme tässä vaiheessa yleisöstä astumaan esiin papin lisäksi kaksi muuta tärkeää ihmistä, jotka tiesivät suunnitelman ennakkoon, eli kaason ja bestmanin. Yhdessä siirryimme hetkeksi sisätiloihin vaatteiden vaihtoon, kun perhe ja ystävät jäivät pyyhkimään silmiään ja valmistautumaan huvimajassa suoritettavaan vihkimiseen.

Astelimme papin eteen pihan poikki avojaloin ja taustalla soi Scandinavian Music Groupin Ilman sinua olen lyijyä -sävelet. Läheiset olivat asettuneet huvimajan ulkopuolelle ja minua jännitti katsoa heitä, sillä yritin olla kyynelehtimättä. Pappi, joka on ystävämme, puhui todella kauniisti ja vaikka puheeseen poimitut asiat olivatkin itsemme hänelle aiemmin kertomiamme, tuntuivat ne saavan paljon suuremman merkityksen siinä kaikkien edessä ääneen lausuttuina. Ajattelin vain, kuinka onnekas olenkaan seisoessani tässä nyt tämän miehen rinnalla. Silmäkulmia jouduin pyyhkimään myös silloin, kun kaasoni puhui, ja kun pappi pyysi meidät yllätten kääntymään perheeseemme ja ystäviimme päin. En varmasti koskaan unohda tuota hetkeä, kun katsoimme käsi kädessä seisten, yhtenä elämämme liikuttavimpana hetkenä, niitä kaikkia meille rakkaimpia ihmisiä.

Kun olimme tahtoneet ja vaihtaneet sormukset sekä suudelmat, astelimme takaisin alapihalle Rajaton-yhtyeen Me kuljemme kaikki kuin sumussa -kappaleen tahtiin ja juhlat pääsivät alkamaan. Ensin tosin otettiin vielä halauskierros, jossa myös vuodatettiin päivän viimeiset liikutuksen kyyneleet. Välillä itseäkin huvittaa olla tällainen herkkis, vaikka niin on moni läheisistämmekin ja onhan se toisaalta aika ihanaa.

Juhlat sujuivat rennosti syöden ja juoden, jutustellen, musiikkia kuunnellen, kuvia ottaen, nauraen ja nauttien. Ainoa perinteinen hääohjelmanumero oli yleisön yllytyksestä hääkakun leikkaus jalalla polkaisten, jonka allekirjoittanut voitti, pienellä huijaamisella tosin. Olkoon siis sovittu, että kaapin paikka taloudessamme määräytyy jatkossakin yhdessä keskustellen, ei kummankaan komentamana.

Muonituksesta vastasi bestman, joka on supertaitavana kokkina häärinyt keittiössä monissa muissakin juhlissamme.

Meille arvokkain lahja oli saada viettää ikimuistoiset juhlat rakkaidemme kanssa, mutta koska kyse oli häistä, ja vielä yllätys-sellaisista, piti vieraille toki järjestää pientä jäynää. Toisena ohjelmanumerona olikin häälahja-arpojen avaus ja odotammekin jännityksellä, kuinka läheisemme lunastavat omien arpojensa voitot seuraavan vuoden aikana. Pari hauskaa suoritusta olemme jo nähneet. :)

Pyysimme kutakin perhettä ottamaan lasipurkista oman lahja-arvan, jossa esitimme yhden häälahjatoiveen. Oli hupaisaa katsoa epäileviä katseita vieraiden kasvoilta, olisihan se aika noloa kieltäytyä ostamasta hääparille uutta autoa, jos lahja-arvassa nyt sattuisikin niin lukemaan. Todellisuudessa arvoissa lukeneet ”palkinnot” olivat enimmäkseen lupauksia viettää yhteistä aikaa tai ostaa hääparille pieni muisto, sillä arvoissa luki muun muassa: vie hääpari elokuviin, kirjoita hääparille kirje, osta arpa hääparille, Kutsu itsesi/perheesi kylään hääparin luokse, tee porukkalotto hääparin kanssa, vie hääpari pelaamaan sulkkista/minigolfia, tee hääparille pizzaa, osta hääparille sukat (oudot), kutsu itsesi/perheesi saunomaan hääparin luokse, osta hääparille kirja ja kokkaa hääparille.

kaason ja bestmanin kanssa <3

Illalla yhdentoista aikaan onnistuimme vielä kerran yllättämään juhlaporukan, kun kotikadultamme alkoi kuulua hevosen kavioiden kopsetta. Hääkärrymme (kirjaimellisesti) oli täten saapunut ja meidän oli aika jättää ihanat juhlat taaksemme. Romanttisesta kyydityksestä hääyön viettoon hotellille vastasi siis vossikka. Siinä hämärässä ja lämpimässä elokuun illassa vossikan kyydissä kainalokkain istuen ihastelimme täydellistä päivää ja toisiamme. Toivon tuon onnentunteen kulkevan mukanamme ikuisesti.

kuvat Petra Tiihonen, Alias Studiot

Lintukodon pieni puutarhapiknik

Päätimme miehen kanssa puolisen vuotta sitten, että kesällä järjestämme perheelle ja ystäville pienet kekkerit kodissamme. Emme nimittäin olleet vielä kertaakaan järjestäneet kunnon juhlia pari vuotta sitten ostamassamme talossa, jota olemme rakkaudella remontoineet. Ja vaikka suurin osa työtunneista talon parissa on ollut omiamme, ei pidä unohtaa niitä kaikkia iltoja, joina läheisemme ovat olleet auttamassa ja toteuttamassa kanssamme unelmaamme omasta talosta.

Niinpä kutsuimme elokuussa koolle perhettä ja ystäviä ja vietimme ikimuistoisen puutarhapiknikin Lintukodossamme. Vaikka juhlan päätarkoitus oli viettää aikaa yhdessä, syödä hyvin ja huvitella, oli meillä miehen kanssa juhlia järjestäessämme myös pieni taka-ajatus. Tuo taka-ajatus selvisi vieraillemme viimeistään miehen pitämän kauniin alkumaljapuheen päätteeksi, jolloin mies polvistui eteeni ja kysyi ”Mennäänkö naimisiin?”. Kuten monet olivat aavistelleet, juhlat muuttuivat kihlajaisiksi, vaikkakaan seuraavaa mieheltä kuultua tarkennusta edelliseen kysymykseen ei todellakaan suurin osa osannut odottaa. Tarkennus kuului: ”Mennäänkö naimisiin NYT heti?” Ja minähän vastasin: ”Mennään vaan!”.

Kuvat Petra Tiihonen, Alias Studiot

Niin muuttui piknik yllätyshäiksi, joista lisää seuraavassa postauksessa. :)