Vierailimme viime viikon lopulla veljeni perheen luona ja vietimme ihania synttärijuhlia. Sankarina oli tovi sitten kävelemään oppinut veljentyttöni ja synttärit olivat hänen ensimmäisensä. Sankari avasi itse ja ihmetteli suurella mielenkiinnolla jokaisen lahjapaketin, maistoi kaikkia äidin leipomia upeita herkkuja ja bailasi reippaana Ellan ja Aleksin tahtiin koko juhlien ajan. Vielä juhlien jälkeenkin riitti virtaa vipeltää eestaas ja ilmapalloilla oli mukava leikkiä seuraavanakin päivänä. Aivan mainio minityyppi ja nyt jo 1-vuotias! <3
Kemuissa oli tarjolla vaikka mitä maukkaita herkkuja kuten pizzaa, mokkapaloja, salaattia, nakkipiiloja, omenakanelitaskuja, Pätkis-täytekakkua ja riisipiirakoita munavoin kera. (Lasten)kemuja järkkääville suosittelen pienistä kuppikakkuvuoista tarjoiltuja Mars-riisimuronamuja, jotka ovat tosi hyviä ja yyberhelppoja tehdä. Ja hei, pohjaksi voi valita jonkin muunkin itselleen mieluisan suklaapatukan.
Mars-riisimuronamut:
75 g voita
6 Mars-suklaapatukkaa
n. 8 dl riisimuroja (tai oman maun mukaan)
Sulata kattilassa hämmentäen suklaapatukat ja voi. Sekoita joukkoon riisimurot. Jaa seos vuokiin ja anna jähmettyä viileässä.

Kommentoi
Lähetä kommentti