Mutta mitä tapahtui soodataikinalinnuille?

Minulla oli marraskuun alkupuolella hieman surkuhupaisa soodataikinakokeilu. Yritin tuolloin askarrella söpöjä lintuja vauvan mobilea varten. Kovasta keskittymisestä ja ohjeiden seuraamisesta huolimatta taikinan ja leipomisen kanssa tuli aika paljon ongelmia ja lopulta sain kasaan vain yhdeksän melkein onnistunutta pikkulintua. Tuolloin en ollut varma, ovatko linnut käyttökelpoisia laisinkaan ja jätin ne muutamaksi viikoksi pöydänkulmalle odottelemaan.

Katseltuani lintuja päivittäin viikkojen ajan aloin vihdoin heltyä ja päätin antaa niille mahdollisuuden. Rupesin siis taas askarteluhommiin, enhän vielä tiennyt, mitä tuleman pitää…

Kun pyörittelin lintuja käsissäni, huomasin, että joidenkin kuvioitu pinta murenee melko helposti sormilla hangatessa. Arvelin ensin, että ongelma koskee vain selvästi pinnaltaan lohkeilleita lintuja ja testasinkin, kuinka perusteellista mureneminen näiden kohdalla on. Pienen pyörittelyn jälkeen kävi selväksi, että koko kuvioitu osuus irtoaa puolen millin paksuudelta, eikä siihen edes tarvitse voimaa. Kokeilin hankaamista myös pinnaltaan ehjemmän näköisiin lintuihin ja kas, sama juttu. Kuviot tippuivat joka ikisen linnun pinnasta pienen pieninä murusina. Positiivista oli, että murenevan pinnan alta paljastui huomattavasti kiinteämmän oloinen pinta, mutta nyt monet linnuista näyttivät siltä, kuin olisin yrittänyt tehdä niihin kuvioita appelsiinilla. Osassa kuviointi säilyi kuorinnan jälkeen yllättävän selkeänä.

Tässä vaiheessa aloin miettiä, jaksanko vielä nähdä vaivaa ja kokeilla viimeistä oljenkortta, hiomapaperia. Sillä lintuihin olisi voinut saada uuden tasaisen pinnan ja olisin voinut maalata linnut mobilea varten. Päätin kuitenkin jättää ajatuksen taas hautumaan ja hyvä niin, sillä pari päivää mietittyäni keksin lintumobileen uuden idean ja epäonniset soodataikinalinnutkin löysivät uudet kotinsa. Nyt ne asustavat huushollistamme löytyvissä kolmessa tekomuratissa ja ovat ihan tyytyväisiä - kuten minäkin.

Oi kuusipuu!

Nyt kun koristeet on väsätty ja kuusi kasattu, oli aika kaivella kaapista loputkin koristeet ja pukea valkoinen överikuusemme juhla-asuun. Kuusessa ei tänäkään vuonna ole valoja, koska valkoisen ja hopean kimallus on mielestäni tarpeeksi bling. Hauskimpia kaikista koristeista ovat ehkä vanhanaikaiset kuusenkynttilät nipsuineen. Rakkaimpia tällä kertaa ovat mummon virkkaamat lumihiutaleet. Latvatähden virkaa toimittaa ei ehkä visuaalisesti kaunein tähtönen, mutta sitäkin tärkeämpi, onhan sama tähti koristanut tuoksuvia aitoja kuusia lapsuuteni jouluissa.

Riemu-joulukoriste, Lumoava. Design Eelis Aleksi.

Joka vuosi hassu valkoinen kuusemme on myös saanut oksilleen jonkin uuden koristeen ja tänä vuonna uutuuden virkaa toimittaa Lumoavan Riemu, joka on Eelis Aleksin suunnittelema. Ulkonakin on tuprutellut viimepäivinä reilusti lunta, joten fiilis on aikalailla koristeen runon mukainen:

Ikkunasta katson, hiutaleita leijaa,
luontoäiti omiaan lumen alla heijaa
Aattoon saakka lasken, kuinka onkaan öitä,
sitä ennen hoidettava jouluisia töitä
Siispä koko porukalla toimeen tarttukaamme,
jouluaatto ansaitusti yhdes riemuitkaamme 

Onneksi tosin mitään jouluvalmistelukiirettä ei ole, mutta sopivasti pikkupuuhastelua kuitenkin. Aaton sijaan ajatukset tähtäävät kuitenkin enemmän tulevaan synnytykseen, kun laskettuaika häämöttää enää parin viikon päässä. Kumpi lie ehtii ensin, jouluaatto vai vauva…

Ps. Tänä vuonna Lumoavan joulukoristeen myynnillä tuetaan Hope Ry:n toimintaa. Tarjolla on teräksen sekä punakullan värinen koriste valkoisella sekä punaisella nauhalla (sh. 29€).

Silkkipaperiviuhkat joulukuuseen

Koska joulun alla kuuluu näperrellä jotain pientä ja joulukuusikin on jo nostettu nurkkaan koristuksia odottamaan, oli tänään joulukoristeiden askartelupäivä. Mieleni teki tehdä jotain hyvin simppeliä kaapista löytyvistä tarvikkeista, joten päätin väsätä perinteisiä pyöreitä silkkipaperiviuhkoja.

Intoilin aloittamista niin, etten edes ohjetta googlettanut, joten tarvitsin alkuun pari kokeiluversiota, että sain juonesta kiinni. Lyhykäisyydessään koristeen idea on leikata paperista suorakaide (hyväksi sivujen pituudeksi osoittautui suhde 1:3), taitella paperi haitariksi, sitoa keskeltä langalla ja avata haitari molempiin suuntiin pyöreäksi viuhkaksi. Haitarin päädyt voi kiinnittää teipillä tai liimalla. Itse liimasin päädyt parin millin leveydeltä, jotta sain ripustuslangan nätisti piiloon.

Mitat omille koristeilleni:
- silkkipaperi 85x250mm
- 17 taitosta, kukin n.10mm leveä (viimeisestä taitoksesta mahdollisesti jäävän ylimääräisen palan voi leikata pois)
- 30 mm pitkä lanka solmimiseen/ripustamiseen

Taittele silkkipaperi haitariksi.

Sido keskikohta langalla ja tee langasta samalla ripustuslenkki.

Avaa viuhka ympyräksi. Liimaa (tai teippaa) viuhkan avonainen reuna. Lanka kannattaa liimata samalla reunan sisään.

Koristeista voi versioida myös pitsisiä lumihiutaleita leikkaamalla pieniä koloja haitarin reunoihin ennen viuhkaksi avaamista.

Yllätys!

Mies kiirehti aamupäivällä palaveriin ja hoputti minuakin, ”Nousehan nyt ylös, eikö sinulla ollut hommia tänään”. Istuskelin vielä sängyssä puhelimesta lehteä selaillen ja ihmettelin mielessäni, mitä se nyt sunnuntaina noin hoputtaa. Nousin ylös sanoakseni heipat eteisessä ja miehen kadotessa ulko-ovesta tallustin alakertaan. Samalla sekunnilla eteisestä kuului kolinaa ja toinen koiristamme sai vahtihaukkuhepulin. Komensin koiraa alakerrasta käsin ja huusin miehelle, että sanoisi koiralle jotain. Lopulta oli kurkattava eteiseen, kun vastausta ei kuulunut ja koira jatkoi haukkuaan. Muttei siellä miestä näkynyt, vaan kaksi yllätysvierailulle saapunutta hymyilevää ystävääni tarjottavia ja lahjoja sylissään. Häkellyin!

Ihanat ystävät olivat järjestäneet minulle ja mahalle aivan huipun sunnuntaibrunssin, joka oli katettu pöytään sillä välin, kun hämilläni häärin pikapikaa omat aamutouhuni. (Selvisi, miksi mies hoputti minua nousemaan ylös ja miksi hänellä oli muka palaveri sunnuntaina. Kyllä minäkin kaiken uskon. :D) Tämä sunnuntai käynnistyi siis herkkuruokien, ihanien lahjojen ja loistavan seuran merkeissä äiti- ja vauvajuttuja höpötellen. Eikä minulla ollut pienintäkään hajua koko jutusta! Kiitos ystävät! <3

Ihanaa ajatella, että vuosikausien ystävyyden jälkeen tänään kotonani kilisteli alkumaljoja 2000-luvun teinien sijaan kolme vähän vanhempaa ja tietysti hirveän paljon viisaampaa :D äiti-ihmistä. Yksi kahden pienen lapsen kokemuksella ja kaksi mahankasvattajaa, sillä toinen ystävistä tulee mahansa kanssa ihan pian perässä. Mahtavaa!

Aivan superit yllätyslahjat! Puolipotkuhousut, pipo sekä tuttinauha ovat vieläpä taitavan ystävän omaa käsialaa!

Avokadopasta

Kolme vuotta sitten avokadopasta oli valtakunnallinen ilmiö ja googlatuin resepti, ja siitä meidänkin kodissamme puhuttiin. Silti olen onnistunut tähän päivään saakka välttämään sen aidon ja alkuperäisen pastaohjeen kokeilemista. Virhe, sillä tänään ensimmäistä kertaa valmistamani Alexander Gullichsenin avokadopasta oli ihan törkeän hyvää! Meni kertaheitolla sekä omani että miehen pastaruokasuosikkien kärkisijoille.

Samalla täytyy mainita ehkä paras pasta, jonka olen kaupanhyllystä löytänyt, Semperin gluteeniton tagliatelle. Sanat gluteeniton ja pasta eivät välttämättä äkkiseltään ole kaikkein houkuttelevin yhdistelmä, sen verran montaa huonoa gluteenitonta pastaa ainakin itse olen maistanut, jopa ravintoloissa. Mutta tämä kananmunaa sisältävä nauhapasta on tähän mennessä hakannut kaikki tavalliset pastat ja kaikki gluteenittomat pastat, joita olen syönyt. Kannattaa kokeilla.

Keittoajan kanssa täytyy tosin olla tarkkana, sillä pasta menee helposti liian pehmeäksi ja lopputuloksesta tulee yksi suuri pastamöykky. Makuun se ei toki vaikuta, mutta ainakin meillä al dentena pastansa nauttiva mies kutsuu pehmeäksi (joskus tarkoituksellani, buahahaha) keittämääni tagliatellea leiväksi pasta-annoksen sijaan. Tänään olin tosin tarkoituksella tarkkana ja sainkin ihan erikseen kehut pastan kypsyydestä. ;)

Kuusi viikkoa muotit suussa

Tein lopullisen päätöksen oikomishoidon aloittamisesta syyskuun puolivälissä. Ensimmäinen hammaslääkärikäyntini Esteettisen Hammashoidon Klinikalla oli 21.9. Käynnin tarkoituksena oli tarkistaa hampaat ja suunnitella hoitoa. Niinpä hammaslääkäri Hannu Vesanen kävi hampaani läpi ja otti niistä valokuvat. Normaalisti oikomishoitoa suunniteltaessa hampaat myös röntgenkuvattaisiin tässä vaiheessa, mutta raskaudestani johtuen tätä ei nyt tehty. Siksi kuviksi kelpasivat noin puolitoista vuotta aiemmin toisen hammashoitotoimenpiteen yhteydessä otetut kuvat.

Tarkistuksen jälkeen Hannu kertoi tarkemmin Invisalign-oikomishoidosta ja arvioi karkeasti, millaisesta projektista mahdollisesti olisi kysymys. Tiesin varautua jopa puolentoista vuoden pituiseen hoitoon, sillä edessä olisi molempien hammaskaarien levittäminen, usean hampaan siirtäminen ja muutamaa pitäisi myös kiertää korkkiruuvin lailla. Hoidon avulla saisin lopulta paitsi leveämmän ja kauniimman hymyn, pääsisin myös eroon pää-, leuka- ja niskakivuista, saisin rentoutuneet puru-, poski- ja suulihakset, lopettaisin narskuttelun sekä hampaideni turhan kuluttamisen ja voisin tämän ansiosta varmasti paremmin niin fyysisesti kuin henkisestikin.

Tässä vaiheessa olisi vielä ollut mahdollista jäädä harkitsemaan hoidon aloittamista, mutta koska olin jo päätökseni tehnyt, Hannu ehdotti, että ottaisimme samalla kertaa jäljennökset hampaistani. Näin teimme. Jäljennösten avulla varmistetaan, onko Invisalign varmasti potilaalle sopiva hoitomuoto ja lääkäri pääsee tekemään lopullisen hoitosuunnitelman 3D-ohjelman avulla. Näin potilas näkee itsekin ennakkoon, miltä hampaiden oletetaan näyttävän hoidon päätteeksi.

Kun tulee puhe jäljennöksien ottamisesta, en pysty olemaan ajattelematta kauhukokemustani lapsuudesta, jolloin meinasin tukehtua muotteihin ja niistä yli tursunneeseen ällöttävään mönjään. Siksi minua jännitti hieman. Tällä kertaa toimenpide oli kuitenkin aivan toista luokkaa ja kerroinkin, kuinka vasta nyt aikuisiän hyvien hammaslääkärikokemusten myötä voimakas hammaslääkäripelkoni on alkanut kadota ja menen vastaanotolle jopa mielelläni. Edes hampaan paikkaus, johon olen valitettavasti joutunut useamman kerran, ei pelota minua enää.

Jo parin viikon päästä ensikäynnistäni sain soiton, että hoitosuunnitelmani on valmis ja muotit ovat saapuneet klinikalle. Varasimme siis ajan, jossa pääsin videon muodossa näkemään, kuinka hampaani muuttuvat ja sain tarkan opastuksen muottien käyttöön. Olin ennakkoon varautunut paljon pidempään oikomishoitoon, joten koin positiivisen yllätyksen, kun hoitosuunnitelma näyttikin vain 40 viikkoa, mikä tarkoittaa 20 erilaista muottiparia. Nyt, tasan kaksi kuukautta ensimmäisestä käynnistäni, hampaiden oikomishoitoa on takana kuusi viikkoa ja suussa ovat oikomismuotit nro 3. Jäljellä on siis noin 34 viikkoa ja 17 muottiparia.

Potilas saa hoitosuunnitelmavideon itselleen. Videolta näkee hampaiden muutoksen oikomismuotti kerrallaan ja siitä voi tarkastella eri kuvakulmista erikseen ylä- ja alahampaita tai kaikkia yhtä aikaa.

Olen pärjännyt muottien kanssa hyvin, enkä varoituksista huolimatta tarvinnut särkylääkettä ensimmäisenä yönä muottien kanssa. Päinvastoin nukuin tuolloin mielestäni paremmin, kun en narskutellut hampaitani yhteen. Aamulla ei tarvinnut lonksauttaa leukojakaan paikoilleen, kuten yleensä teen. Ärsytystä aiheuttivat vain muottien alareunat, joista myös klinikalla varoitettiin. Reunat nimittäin hankasivat ensimmäisten päivien aikana inhottavasti kielen alareunaa, mikä teki kipeää. Tällaisissa tilanteissa muottien reunoja on mahdollista viilata itse esimerkiksi lasiviilalla ja tätä kokeilinkin kohtaan, jossa muotti on pahiten vinkuran hampaan vuoksi hyvin lähellä kielen alareunaa. Liekö syy viilaamisessa tai vain muottiin tottumisessa, eivät ne enää ensimmäisten päivien jälkeen hanganneet.

Toinen kiusa vinoimpien alahampaiden kanssa on ollut yhden ikenen verenvuoto (enimmäkseen aina uuden muotin käyttöönoton yhteydessä). Ikenen etualareuna on vuotanut muotin poistamisen jälkeen muutamina aamuina aika reilusti verta, vaikka kipeä se ei ole ollut. Vaiva ei kuitenkaan ole vaatinut käyntiä vastaanotolla, vaan aion tällä viikolla hoitoon kuuluvan tarkastuksen yhteydessä näyttää ientä. Varmuuden vuoksi asiasta kuitenkin ilmoitin jo kun verenvuotoa ilmeni ensikertaa. Mahdollisesti syynä on hampaalle suuren muutoksen lisäksi raskauden aiheuttamat herkemmät ikenet tai ehkä muotti on ollut lähellä ientä ja ärsyttänyt sitä… Pian asia selviää ja jos tarvitsee, tehdään jotain.

Muottien paikoilleen laittaminen on nopeaa ja yläpuolen pois ottaminenkin on helppo homma. Alapuoli sen sijaan on edelleen vähän haasteellisempi, kun ei oikein voi käyttää muuta kuin peukaloitaan (yläpuolella muottien alle saa useammat sormenkynnet). Siksi joudun irroittamaan alamuotin hieman toispuoleisesti, vasemmalta aloittaen, vaikka ohje ja ihanne olisi nostaa molemmat reunat irti yhtäaikaa. Pitää siis olla varovainen, etten väännä muottia rikki, vaikka ne aika kestävät ovatkin.

Alla muutama kuvapari lähtö- ja tavoitetilanteesta, kun kaikki 20 muottia on käytetty. Ihan mukavasti hampaat tulevat muuttumaan. Ja vaikka molempien hammasrivistöjen korjaus on yhtä tärkeää erityisesti terveyden kannalta, näkyy muutos ulospäin selvimmin alahampaissa, joissa ahtautta on eniten.

Ylähampaiden koko hammaskaarta levitetään. Erityisesti muutosta tulee kuvasta katsottuna oikealle puolelle (suussa vasemmalle). Muutamaa hammasta myös käännetään, eniten kuvassa oikealla näkyvää etuhampaan viereistä hammasta, joka kääntyy tosi reilusti.

Alahampaissa suurin muutos näkyy etuhampaissa, joita siirretään kaikkia hyvän matkaa eteenpäin. Erityisesti taakse piiloutunut hammas liikkuu reilusti. Myös koko hammaskaari levenee edestä reippaasti. Samalla hampaiden korkeuserot edestä katsottuna tasoittuvat. Kaikkein tärkein, mitä näistä kuvista ei nyt hahmota, on itse purennan korjaantuminen, kun kaikki hampaat siirretään oikeille paikoilleen.

Alla vielä nauhoittamani videopätkä ohjelmasta, jolla hoitosuunnitelma esitellään. Tällä ohjelmalla potilas pääsee itse tarkastelemaan hoidon etenemistä muottipari kerrallaan ja näkymään voi valita joko molemmat hammasrivistöt tai vain ylä- tai alapuolen. Muutoksen alkaa tuntea pikkuhiljaa omassa suussaan, mutta tästä näkee tarkasti (halutessaan mittaruudukon kanssa), minkä verran hampaat ovat todellisuudessa liikkuneet jo nyt kuuden ensimmäisen viikon aikana.



Yhteistyössä Esteettisen Hammashoidon Klinikan kanssa.

Äitiysloma

Odotettu, jännitetty ja mietityttänyt äitiysloma on alkanut. En oikein vielä tiedä, mitkä fiilikseni ovat. Tuntuu lähinnä oudolta. Siinä mielessä helpottavalta, että olo on yllätyksekseni jo tässä vaiheessa (34+6) enimmäkseen tukala. Vatsa tuntuu välillä tosi isolta, kiristävältä, painavalta ja vauvan venyttelyt tekevät kipeää. Vatsa-, selkä-, kylki- ja uutena lonkkakivut herättävät yöllä ja pakottavat vaihtamaan asentoa, mikä myös tekee kipeää. Onneksi kuitenkin asennon vaihtojen välissä nukun melko hyvin. Tosin selällään nukkujalle on ollut haaste opetella pelkkää kyljellään nukkumista, joka tässä vaiheessa on oikeastaan pakollista paitsi verenkierron kannalta, myös siksi että selällään oleminen sattuu.

Mutta vaikka fyysisesti tekeekin hyvää olla kotona, on silti ajatuksena perin kummallista olla poissa töistä noin vuoden verran. Toki ajatukset muuttuvat, kun vauva syntyy, mutta vielä tässä vaiheessa (kun on tottunut vuosikausia tekemään melkein enemmän töitä kuin olemaan vapaalla) on muutos suuri, jopa stressaava. Tekemisen puutteen vuoksi en tosin ehdi tylsistymään, kyllä minä aina olen pitänyt huolen, että projekteja riittää suuntaan jos toiseen. Nytkin. Mutta on se vaan outoa, kun toinen lähtee töihin ja itse jää aamulla kotiin. Vaatii totuttelua.

Siitä tykkään kyllä, että nyt saan hissukseen hoitaa sellaisia kotiaskareita, jotka arkena tuppaavat jäädä prioriteettilistan hännille. Olen esimerkiksi purkanut valtavaa pyykkivuorta ja kun se on kokonaan kadonnut, keskityn vauvan vaatteiden pesuun ja valmiiksi laittamiseen. Haaveilen myös jääkaapin pesusta, vaikka vähän jännitän, jaksanko kyykkiä niin kauan, että saan koko kaapin kerralla puhtaaksi. Vaikka voinhan tehdä senkin osissa ja vaikka monena päivänä. Mikäs kiire tässä… Voisin kohta myös aloittaa joulun laittelemisen. Koristella kotia ja keksiä paikan kuusellekin. Viime vuonna valkoinen muovikuusemme jäi kokonaan kaappiin, mutta nyt haluan sen taas laittaa. Myös vauvaa varten voisin laitella valmiiksi vielä yhtä sun toista. Jonkun päivän aion pyhittää kokonaan Harry Potter DVD -boxille ja olisihan tuossa pari kivaa kirjaakin luettavaksi. Joten eiköhän tähän lomailuun pian totu. ;)

Lokakuun New Look

Matkuksen New Look -muuttumispäivät, joita olemme valokuvaaja Petran kanssa tehneet, ovat aina mukavaa vaihtelua perustyöpäiviin, jotka pääasiassa kuluvat toimistolla. Edellisestä New Lookista itseäni erityisesti kiinnostavan teki stailaavana ollut vaateliike, joka on varmasti suurimmalle osalle suomalaisista tuttu, mutta vaatteiden osalta saattanut jäädä hieman vieraammaksi. Tai näin ainakin itse olen Marimekon kokenut. Mielikuvissani Marimekon vaatteet ovat pääasiassa olleet mallinsa puolesta kovin erikoisia (kun on nähnyt kuvia heidän muotinäytöksistään) tai tylsähköjä (tulee mieleen sininen Unikko-kuosinen kotelomekko, liekö muistoja 90-luvulta?). Toki silloin tällöin olen bongannut mallistosta itseänikin kiinnostavia ihanuuksia, mutten tiennyt tarjolla olevan niin paljon omaankin makuuni sopivia vaihtoehtoja.

Lokakuun muuttujana oli 32-vuotias Jonna, joka kertoi olleensa aiemmin värikäs, iloinen ja persoonallinen tyyppi, mutta kadottaneensa itsensä viime vuosien pitkien sairauslomakausien myötä. Ikävä selkävaiva on pakottanut pysymään paljon kotona ja sen myötä oma tyyli on hiljalleen kadonnut. Pääasiassa Jonna on viimeaikoina pukeutunut mustiin väljiin vaatteisiin. Myös aiemmin tärkeä juttu, hiukset, ovat Jonnan harmiksi jääneet vähemmälle huomiolle. Koska edessä ovat uudet haaveet ja haasteet, oli aika kaivella esiin aiempi iloinen Jonna sekä uusi tyyli, jonka kanssa kelpaa taas kulkea itseään ryhdikkäästi kantaen.

Marimekossa Anu esitteli monia kuoseja eri väreissä ja eri mallisissa yläosissa. Myös materiaaleissa oli valinnanvaraa silkistä puuvillaan. Harmaa Adam-kuosinen mekko ihastutti sivutaskuillaan ja rentoudellaan. Mekko sopii hyvin puettavaksi niin sukkahousujen kuin ohuiden housujenkin kaveriksi. Samaa kuosia oli myös mustavalkoisessa silkkisessä Gurli-mekossa. Etsintää jatkettiin kuitenkin paitavalikoimasta, sillä haussa oli jotain värikkäämpää ja yläosan malliltakin toivottiin muuta kuin mekkoa tai tunikaa, sillä Jonna oli pukeutunut väljiin kaapuihin jo tarpeeksi kauan.

Myymälästä löytyi myös mukava valikoima erilaisia laukkuja. Kankainen Kerttu-laukku näyttää mielestäni klassikko-olkalaukku Urbaanin söpöltä pikkusiskolta. Aika veikeä tapaus, vaikka voiton veikin naisellisempi, nahkainen Vieno-laukku, joka sopii mallinsa ja materiaalinsa puolesta niin arkeen kuin vähän siistimpäänkin tilaisuuteen. Laukku muuntuu kätevästi myös simppeliksi clutchiksi, sillä olkahihna on irrotettava. Tykkään.

DinSkossa Anni kantoi sovitettavaksi ison kasan nilkkureita. Valinnanvaraa löytyykin nyt runsaasti, sillä hyllyt tuntuivat notkuvan juuri erilaisista nilkkureista. Värivaihtoehtojakin on kivasti, mutta eniten tarjolla on mustaa. Ja sehän sopi, sillä mustaa kenkää nyt haettiinkin. Selän vuoksi Jonna joutui ohittamaan kaikki täysin tasapohjaiset mallit ja sovitettavaksi valittiinkin matalalla ja keskikorkealla korolla varustettuja kenkiä. Muutaman suosikin joukosta mukaan lähti kenkäpari, jossa oli kultaisine yksityiskohtineen mukavasti asennetta.

Laura totesi Glitterissä heti alkuun, että Jonnan kannattaa keskittyä näyttäviin korvakoruihin, jotka pääsevät hyvin oikeuksiinsa lyhyen hiusmallin rinnalla. Korujen kultainen sävy valikoitui aiemmin valittujen kenkien sekä pikkulaukun yksityiskohtien mukaan, ja oli sitä paitsi Jonnan oma suosikki. Hauska uusi tuttavuus olivat korvakorusetit, joissa on sekä pienempiä että suurempia koruja, jotka puetaan eriparisina. Myös vartalokorut olivat tulleet valikoimaan.

Hiusmuutos aloitettiin sävyjen valinnalla ja Hairlekiinissa Heli esittelikin värikartan vaihtoehtoja, joilla oli suunnitellut värjäävänsä Jonnan hiukset. Erilaisia viileitä, hohtavia sävyjä valikoitui yhteensä huimat kuusi kappaletta. Niillä Jonnan lyhyt tukka värjättiin useammassa osassa. Kaikkein lyhyin osio sai tummimman sävyn ja latvaa kohti käytettiin aina vaaleampaa. Näin hiuksiin tuli syvyyttä ja eloa. Koska Jonnalla on käynnissä hiustenkasvatusprojekti, ei tukkaa lyhennetty paljoakaan. Kuivat latvat napsittiin pois ja kokonaisuutta kevennettiin ja muotoiltiin.

Meikkipuoli oli Jonnan arjessa jäänyt kaikista vähäisimmälle huomiolle ja hän olikin tyytyväinen saadessaan vinkkejä, kuinka herätellä meikkaustaitoa uudelleen eloon. Emotionissa Riina loi Jonnalle kauniisti kasvojen parhaita puolia korostavan meikin, jota muuntelemalla pärjää arjessa ja juhlassa.

Uusi vinkki oli levittää meikkivoide vedellä kostutetulla pyöreähköllä meikkisienellä, jolla saadaan aikaan tasainen ja kuulas lopputulos. Tätä voisin itsekin kokeilla, koska kaikkiin aiempiin meikkisienikokeiluihin tympääntyneenä olen levittänyt meikkivoiteen vuosikausia käsin. Toimiva sekin, mutta aika paljon sotkuisempi tapa. Riina näytti myös, mihin kohti kasvoja valokynä levitetään, kun tehdään korostuksia, ja neuvoi, kuinka huuliin luodaan muhkea 3D-efekti. Tämä onnistuu kahdella huulipunalla, kun keskelle levitetään vaaleampaa ja reunoille tummempaa sävyä.

Uusi hiusväri ja utuinen nuden sekä ruskean sävyistä koostuva silmämeikki toivat Jonnan silmät upeasti esille. Myös vihreä osoittautui Jonnan väriksi, vaikkei sitä ollut koskaan aiemmin vaatekaapista ja Jonnan yltä löytynytkään. Keveä vartalokoru toi lookiin ihanasti leikkisyyttä ja kenkien kultaiset yksityiskohdat kaivattua, kadotettua rokkia asennetta. Muuttumispäivän jälkeen kotiin lähti uuden tyylin löytänyt iloinen, itsevarma, kaunis Jonna.

Kaikki kuva: Petra Tiihonen, Alias Studiot

Ei niin onnistunut soodataikina

Olin suunnitellut askartelevani vauvan sängyn ylle pienen lintumobilen ja pohtinut, mistä materiaalista toteuttaisin linnut. Tarkoitus oli tehdä ne jostakin askartelumassasta, josta voi leikata kuvioita piparkakkumuotilla ja jonka pintaa voi koristella painamalla siihen kuvioita. Kaikki netistä löytyvät ihanat kuvat ja hyvät kokemukset soodataikinasta innostivat minuakin kokeilemaan tätä ihmeainetta.

Juu ei mennyt ihan niinkuin Strömsössä.

Etsin varmuuden vuoksi monta ohjetta monesta blogista ja vertailin niitä keskenään, jotta aineiden määrä ja keittoaika olisi varmasti optimi. Yritin noudattaa kaikkia ohjeita levyn lämpötilasta lämmitysaikaan samalla taikinan koostumusta seuraten. Ei liian löysää, ei liian paksua, sekoita jatkuvasti, nopeasti pois levyltä ja kattilasta jäähtymään, kun koostumus on hyvä. Jes, tähän asti kaikki näytti hyvältä. Laitoin, kuten ohjeistettiin, taikinan kulhoon kostean liinan alle ja tyrkkäsin jääkaappiin jäähtymään. Kohta pääsisin leipomaan.

Jäähtynyt taikina vaikutti malliesimerkiltä ja olin valmistellut leipomista varten sileän puutason. Tason pinta oli vinkkien mukaan  pyöritelty maissijauhoon (jottei taikina tarttuisi), samoin kaulin ja kädet. Mutta kuinkas kävikään? Varmaan hirvein ja ärsyttävin ja turhauttavan askartelukokemus ikinä!

Käsiteltäessä taikina mureni ja tarttui yhtä aikaa, eikä jauhon määrällä kaulimen tai taikinan päällä ollut mitään väliä. Yritin välissä myös kostuttaa taikinaa hieman, jos mureneminen johtuisikin kuivuudesta. No virhe sekin - nyt se vasta tarttuikin. Vinkit kuvioiden tekemisestä Kastehelmi-astioilla osoittautuivat aivan hemmetin vaikeiksi. Puhdas lasipinta tarttui taikinaan heti ja vaikka välissä oli jauhojakin, oli lopputulos melkein koko ajan revennyt taikina. Pari kertaa onnistuin tekemään joten kuten erottuvaa kuviota.

Jouduin veivaamaan taikinaa sata kertaa eestaas ja kaulimaan sitä uudestaan ja uudestaan, kun levystä sai kerrallaan onnistumaan korkeintaan pari lintua. Kaiken kaikkiaan sain tuhottoman pitkään kestäneen leivontayrityksen aikana aikaiseksi yhdeksän lintua ja taikinasta (valkoisesta tarttuvasta murumössöstä) kaksi kolmannesta lensi kaaressa roskiin. Nyt linnut kuivuvat pöydällä, enkä ole ollenkaan varma, että niistä tulee lainkaan käyttökelpoisia. Minulla on tunne, että samantien kun kosken niihin, pyrstöt katkeavat ja koko roska murenee käsiin. Kuvioistakaan hädin tuskin saa selvää, näyttävät melkein enempi huonosti kaulituilta.

En ymmärrä, miten muut ovat tässä askartelussa onnistuneet ja taikoneet upeita koristeita niin vaivattomasti kuin se on kuullostanut ja kuvissa näyttänyt. Minä en osannut, en sitten yhtään! Saa nähdä, päätyvätkö linnut käyttöön (minkäänlaiseen) ja millaisen mobilen vauva lopulta saa. Koska itsetehdyn mobilen vauva kyllä saa!

Talentti tämäkin

Minulla on ihan mieletön kyky, jolla ei välttämättä kannattaisi ylpeillä, mutta aion silti vähän. Olen ihan äärettömän taitava välttelemään ärsyttäviä pieniä tehtäviä, jotka on kuitenkin lopulta pakko hoitaa. Useimmiten välttely on aivan konkreettista, mutta vähintäänkin mielikuvituksen tasolla sitä tapahtuu ellei päivittäin, niin ainakin viikoittain. (Tarkennuksena kuitenkin, että puhun nyt omasta arjestani. Töihin tai muihin ihmisiin vaikuttavissa asioissa olen tunnollinen.)

Olen monesti ajatellut, että kykyni vältellä tiettyjä askareita ja keksiä mielikuvituksessani mitä luovempia ratkaisuja ja suunnitelmia välttyäkseni tekemästä jotain, lähentelee välillä jo taidetta. Joskus tosin käy niinkin, että konkreettinen välttely johtaa lopulta paljon suurempaan vaivaan, kuin jos homman olisi hoitanut heti alta pois. Tämän kyseenalaisen kyvyn innoittajana on ehkä toiminut lapsuuden suuri idolini Aku Ankka toilailuineen. Hänhän on tunnetusti aika mestari oikopolkujen (joskus kiertoteiden) keksijä ja näkee sen eteen kunnioitettavan paljon vaivaa. Eikä tämä idoliani ja itseäni yhdistävä talentti välttämättä niin huono asia ole, vaikka kuulostaakin ja voi joskus näyttää silkalta laiskuudelta. Olen oikeastaan aika varma, että tämä taito ja jatkuva mielikuvituksen käyttäminen ovat osaltaan olleet kehittämässä luovaa ongelmanratkaisukykyäni. Joka taas on ohjannut minua elämässäni monien niiden haasteiden pariin, joista nyt nautin esimerkiksi työelämässä. Ei siis pidä koskaan aliarvioida mitä oudoimpienkaan kykyjen tai ominaisuuksien voimaa. :D

Ps. Kuinka tämä kaikki liittyy oheiseen kuvaan, oli lähes hävettävän pitkä aika, jonka olin vältellyt meikkisiveltimieni pesemistä. Se ei ole lainkaan lempipuuhaani, vaikka onkin yksi niistä arjen ajoittaisista pikkunakeista, joiden kannattaisi olla. Olen myös monesti miettinyt, millä pesuaineella meikkivälineet olisi oikeasti parasta pestä ja käyttänyt usein ihan astianpesuainetta. Tällä kertaa kokeilin Make Up Storen öljytöntä Eye Foam Removeria. Hyvin tuntui toimivan.

Joskus on...

…vaan paska päivä. Tänään oli. Muttei se mitään. Silloin voi ostaa herkkuja, laittaa ne kivasti lautasille ja käpertyä loppuillasta sohvannurkkaan niitä natustamaan. Se auttaa usein.

Hymy tule takaisin!

Siitä on nyt aikalailla tasan 20 vuotta, kun viimeisen kerran väläytin koulukuvassa leveän hammashymyn. Luokka-aste oli kolmas, vaaleat pitkät hiukset oli nostettu puoliponnarille päälaelle ja ylläni oli keltainen paita sekä mummon ompelema mustavalkoruudullinen liivi. Muistan kuvan hyvin, vaikkei sitä minulla itselläni enää tallessa olekaan. Muistan hyvin myös sen, etten tuon jälkeen ole paljoa hampaitani esitellyt. Kameran lähestyessä suuni puristuu yhä tänäkin päivänä tiukasti kiinni.

Omien hampaidensa häpeileminen ei ole harvinainen ilmiö, mutta sitäkin surullisempi. Silti häpeily ja vinot hampaat ohitetaan usein pikkuvikana ja täydellisen rivistön tavoittelua voidaan pitää pinnallisena. Asia ei kuitenkaan välttämättä ole niin mustavalkoinen, kun sitä pohtii hieman syvemmin. Usein häpeäntunne on niin juurtunut, että se vaikuttaa jopa sosiaaliseen kanssakäymiseen. Kuinka monesti olenkaan rajoittanut itseäni hymyilemästä ja nauramasta vapaasti, kun yhtäaikaa yritän pitää hauskaa ja piilottaa hampaani. Kerran juttelin työkaverini kanssa meidän molempien tyytymättömyydestä omia hampaitamme kohtaan ja kun kesken keskustelun nauroimme, nostin automaattisesti käsissäni olevan paperinipun suuni eteen. Työkaveri toki bongasi eleeni ja molempia nauratti aika paljon lisää. (Piilotin hampaani edelleen.) Vaatii paljon luottamusta nähdä hampaitaan häpeilevän vapautunut nauru. Tai sitten se vaatii häpeilijältä vakaan päätöksen olla välittämättä omista hampaistaan. Sitäkin olen kokeillut. Muttei se ole aitoa. Siltikin tiedostan tyytymättömyyteni ja ilon rinnalla on epämukavuus.

Kävin läpi vanhoja valokuvia katsoakseni, kuinka monta tarkoituksenmukaista hammashymyä löydän. Tulos oli pyöreä 0!
Tuttuakin tutumpi "voisinko puristaa huulet vielä vähän kovemmin yhteen" -hymy löytyi kyllä monestakin kuvasta.

Miksi siis haluankaan oikoa hampaani? Siksi, että olen sitä mieltä, että henkisen hyvinvoinnin huoltaminen on vähintään yhtä tärkeää kuin fyysinen kuntoilu, ja jos se tapahtuu vapauttamalla oma hymynsä, josta parhaimmillaan saa kaupanpäälle vielä fyysisestikin paremman olon, on omiin hampaisiinsa panostaminen erittäin oiva investointi - ja aikamoinen elämänlaadun kohottaja! Fyysisestä paremmasta olosta puhun siksi, että harvoin vinot hampaat ovat pelkästään kosmeettinen vaiva. Yleensä mukana tulee, kuten omassakin tapauksessani, purentaongelmia, hampaiden narskuttelua ja kulumista, pää- ja niskasärkyjä, leukojen lonksumista jne.

Hampaitani oiottiin lapsena yöraudoilla, noilla 90-luvun metallisilla hirviöhäkkyröillä (vai vieläkö niitä käytetään?), jotka sidottiin naamaan lenkillä niskan takaa. Häkkyrät painoivat nukkuessa, niiden kanssa tuli kuolattua järjettömiä määriä ja voi että se teki kipeää, kun joskus (itse asiassa montakin kertaa) takahampaan ympäri taivutettu metallilenkki, jossa raudat olivat kiinni, irtosi kesken unien. Sitten sitä piti mennä asentamaan uudestaan hammaslääkäriin, eikä se asennuskaan kaikkein kivointa puuhaa ollut. Pahimmat traumat on kuitenkin jääneet hammasjäljennösten tekemisestä, kun suu tungettiin muotin kera täyteen kamalan makuista mönjää, jota meni kurkkuun ja meinasin vedet silmissä oksentaa ja heti perään tukehtua yskänpuuskaan. Eipä tarvitse ihmetellä, mistä parikymmentä vuotta kestänyt hammaslääkäripelkoni sai alkunsa. Sitä paitsi yöraudat eivät koskaan oikeastaan edes oikoneet hampaitani, tekivät ilmeisesti vain hieman lisätilaa ahtaaseen hammaskaareen. Ei kuitenkaan edes tarpeeksi.

Tänä päivänä oikomishoito on onneksi jotain aivan muuta ja nyt, vuosikausien harkinnan ja haaveilun jälkeen, se on vihdoin toteutumassa omille hampailleni! Hoito toteutetaan yhteistyössä Esteettisen Hammashoidon Klinikan kanssa ja olen siitä älyttömän innoissani, vaikka edessä onkin melkein vuoden pituinen projekti. Aion kuitenkin jaksaa odottaa (en välttämättä joka hetki kärsivällisesti, mutta kuitenkin), sillä tiedän lopputuloksen olevan niin palkitseva. Hampaani oiotaan Invisalign-oikomishoidolla, josta itse kuulin ensimmäisen kerran joitakin vuosia sitten. Hoidon ideana on oikoa hampaat miellyttävästi lähes näkymättömillä, irrotettavilla oikomismuoteilla. Muotteja käytetään päivittäin aina muulloin paitsi syödessä ja ne vaihdetaan uusiin parin viikon välein. Olen nyt harjoitellut elämää muottien kanssa parin viikon verran ja totutteluahan tämä ensialkuun on, mutta hyvin on kuitenkin sujunut ja tästä se alkaa - matka kohti vapautunutta hammashymyä!

Esteettisen Hammashoidon Klinikalla on muuten nyt kamppis, jossa Invisalign Lite -hoidon sekä kotivalkaisupaketin saa yhteishintaan 3900€ (norm. 4800€). Kannattaa tsekata, jos oikomishoito yhtään kiinnostaa.

Yhteistyössä Esteettisen Hammashoidon Klinikan kanssa.

Domino-mascarponemaljat

Selailin jokunen ilta sitten Instagramia ja bongasin Fazerilta ohjeen Domino-mascarponemaljoihin. Tietysti näitä piti päästä testaamaan heti tilaisuuden tullen, eli eilen illalla. Veikeän näköinen herkku oli helppo valmistaa ja ovathan nämä aika hyviä. Ehkä omaan makuuni sitruunaa voisi olla hieman vähemmän ja mietinkin, millaisia makuvariaatioita maljoista voisi tehdä vaihtamalla rahkan makua. Myös Dominoissa löytyy makuvaihtoehtoja, joten olisi hauska kokeilla ohjetta toisella keksillä. Ja sitten tietysti lähti mielikuvitus laukkaamaan jo jäätelökakun suuntaan, jolloin mukaan tulisi lakukastike ja ja ja… Herkkusuu on aina herkkusuu. :D

Ohje maljoihin löytyy Fazerin sivulta.