Image Slider

Toukokuun New Look!

maanantai 30. toukokuuta 2016
Kuten näkyy, blogini on saanut kauan kaipaamansa uuden lookin. Pientä hienosäätöä sivu vielä kaivannee ja toimivuutta joutunee tarkistelemaan, mutta se on enää pientä viilausta. :)

Toista vielä paljon hauskempaa uutta lookia olin toteuttamassa työni kautta pari viikkoa sitten Kauppakeskus Matkuksessa, jossa starttasi pienen tauon jälkeen kerran kuussa toteutettava New Look -muuttumispäivä. Toukokuun muuttujaksi haettiin tämän kevään valmistuvaa ja löysimme mukaan ihanan luonnonlapsen Ronjan.

Ronja on tämän kevään abiturientti, joka kaipasi tavalliseen farkut-toppi-huppari-tyylinsä vastapainoksi naisellisuutta ja erityisesti vaihtoehtoja juhlamekoille, joihin yleensä juhlissa pukeutuu. Tavoitteena olikin rakentaa kokonaisuus, joka sopii niin lakkiaisjuhlaan kuin juhlien jatkoille kaupungille kavereiden kanssa. Vaaleana viihtyvä Ronja toivoi myös raikastusta kotivärjäykseen tottuneisiin hiuksiinsa sekä vinkkejä rohkeampaan meikkien käyttöön.

Päivän päätteeksi söpöstä luonnonlapsesta kuoriutuikin Matkuksen Vilan, Dinskon, Ninjan, Hairlekiinin sekä Make Up Storen ammattilaisten käsittelyssä itsevarma, säteilevän kaunis nuori nainen!

Kuvassa toukokuun muuttuja Ronja ennen muutosta. Arkityyliään hän kuvaili rennoksi ja oli pukeutunut muutospäivänä luottovaatekappaleeseensa, farkkuihin. 
Aloitimme muutospäivän Vilan liikkeessä, jossa Laura oli valinnut Ronjalle kolme erilaista juhlaan sopivaa asukokonaisuutta. Hame-toppi yhdistelmästä löytyvät tämän hetken trendit, voimakas printti sekä poolokaulus. Valkoiseen paitaan pukeutuessa kannattaa muuten valita alle nuden värinen alustoppi, joka näkyy läpi paljon vähemmän kuin valkoinen. Asu ihastutti Ronjaa välittömästi ja kuten Laurakin sanoi, tässä asussa kelpaa niin juhlia kuin lähteä jatkoillekin kaupungille.


Kesän trendiväri keltainen löytyi toisesta Lauran kokoamasta asukokonaisuudesta. Keltainen mekko näytti vaalean Ronjan yllä ihanan hempeältä. Vaikka farkkutakki on myös arkivaate, on se jakkumallisena oikein sopiva juhlaan. Farkkujakun hihat voi kääräistä itselleen mieluisaan mittaan. Tämä asu oli lähinnä Ronjan omaa tuttua juhlatyyliä ja vaikka mekko oli nätti, kaipasi hän jotain erilaista.


Kolmannen asukokonaisuuden juju oli 7/8-pituisissa lahkeissa, jotka ovat parhaimmillaan korkokengän kaverina. Tämä lahjemitta kun ei rypyty ikävästi nilkkaan. Paidan kaunis leikkaus ja helmikoristeet toivat juhlavuutta kokonaisuuteen. Valkoinen keinonahkainen jakku on kätevä, sillä sen voi pestä pesukoneessa. Myös tämä asu ihastutti Ronjaa suuresti ja erityisesti valkoiset housut olivat raikas vaihtoehto perusfarkkuun tottuneelle. Myös paidan erikoinen leikkaus ja alustopin miellyttävyys päällä tekivät vaikutuksen.



DinSkossa Ronja pääsi sovittamaan nipun kauniita juhlakenkiä. Tänä keväänä ja kesänä on tarjolla paljon vaaleita kenkiä, jotka näyttävätkin ihanan keveiltä ja kesäisiltä niin farkkujen kuin juhla-asujenkin kanssa. Myös materiaaleissa on valinnan varaa nahkasta kankaisiin. Vaikka myös huimat korot viehättivät Ronjaa, suosikiksi valikoitui klassinen sandaletti, joka toimii vuodesta toiseen. Vain värit ja remmien leveys vaihtelevat sesongeittain.



Ninjasta etsimme valittuun asuun sopivia koruja. Oman haasteensa asetti poolokaulus, jonka vuoksi lopulta päädyimme valitsemaan korut vain korviin sekä ranteeseen. Vaikka Ronjan korvia ei ole rei’itetty, oli korvisvalikoimassa valinnanvaraa, sillä Ninjassa oli tarjolla paljon kivoja klipsikorvakoruja. Myös värejä olisi ollut varmasti jokaiseen makuun, mutta asuun sopivimmaksi valikoituivat vaaleat korut.


Hairlekiinissa Heli lupasi loihtia Ronjan kotivärjäykseen tottuneisiin hiuksiin kerrostusta, keveyttä sekä kuohkeutta. Värinä säilyi Ronjalle kauniisti sopiva vaalea, mutta sitä vaalennettiin lisää ja taitettiin viileämmäksi. Värjäys tehtiin rennosti free lights -tekniikalla, joka tuo vivahteikkuudellaan luonnollisuutta. Viileys luotiin hiuksiin varsinaisen vaalennuksen ja värjäyksen jälkeen pesupaikalla, kun hiuksiin levitettiin sävyttävä kirkaste.



Kuivat latvat saivat kyytiä, kun Heli leikkasi hiukset lyhyeen polkkalinjaan, joka sopii myös täydellisesti ylioppilaslakin kanssa. Föönauksen pohjalle levitettiin lämpösuojan sisältävää Kerastasen Keratine Thermique -hoitoainetta sekä runsasta tuuheutta tuovaa KMS ADD Volume -moussea. Kampaus kiinnitettiin Sebastianin voimakaspitoisella hiuslakalla. Kuohkeutta hiuksiin saa tupeeraamalla, mutta tällöin on tärkeä muistaa kamman oikea liike, jottei hiuksen pintaa suotta hangata ees taas.


Make Up Storessa Ronja istahti meikkituoliin Pian käsittelyyn ja kaunistautuminen aloitettiin silmistä sekä kulmista. Pia vinkkasi, että näin estetään silmänalusille ripsuvan luomivärin sotkemasta meikkipohjaa. Silmämeikki luotiin persikkaroosaisella Microshadow - Brown sugarilla, viileänruskealla Microshadow - Montylla sekä satiininsävyisellä Microshadow - Muffinilla. Rajaus tehtiin Eyepencil - Chocolate cheesecakella, joka on Pian mukaan ihanan hempeä maitosuklaan värinen rajauskynä. Pia neuvoi, että rajaus kannattaa laittaa aivan ripsien tyveen ja pehmentää pienellä rajaussiveltimellä. Tämä luo ripsiin volyymia. Ripsiin levitettiin Multilashia. Meikkiä tehdessä Ronjan ilme kirkastui kirkastumistaan jokaisen vaiheen jälkeen. Eikä ihme, sillä jokaisen vaiheen jälkeen meikki korosti yhä kauniimmin Ronjan piirteitä.



Silmien ja kulmien meikkaamisen jälkeen oli aika käsitellä iho. Pia neuvoi, ettei kaunista ihoa kannata peittää liian raskaalla meikkivoiteella. Siksi Ronjalle valittiin ohut, mutta sopivasti peittävä ja mattainen Sculpt Excellence -meikkivoide. Meikki kiinnitettiin HD Powder - Alabasterilla. Poskipuna oli raikas persikkainen Marble blush -Coralito, joka korostaa kesällä erinomaisesti rusketusta. Huuliin Pia levitti samaa persikkaista raikkautta kuin poskissa ja silmämeikissä.


Kun hius- ja kauneushemmottelut oli tehty, oli aika palata Vilaan, missä puettiin päivän aikana valitut vaatteet ja asusteet. Lopputulos olikin kerrassaan upea ja sai Ronjan silminnähden säteilemään. Ronjan aluksi mainitsema jännitys valokuvattavana olemisesta oli tiessään, kun itsevarma nuori nainen poseerasi kameralle uudessa lookissaan. Ihana Ronja ja upea muutos!








Jos oma lookisi kaipaa päivitystä ja haluat viettämään kivan hemmottelupäivän huippuseurassa ;D voit hakea mukaan osoitteessa newlook.matkusshoppingcenter.fi

Kaikki kuvat: Petra Tiihonen, Alias Studiot