Reilu viikko sitten juhlimme pikkumytykkämme ristiäisiä. Kasteen mukana tyttäremme sai kolme etunimeä, joista ensimmäinen, Alva, on kutsumanimi. Tämän nimen olimme paljastaneet jo syntymän jälkeen, kun totesimme, että Alvalta tämä typy tosiaan näyttää. Kaksi muuta nimeä ovat muunnokset minun äitini sekä mieheni äidin toisista nimistä.
Juhlapäivää vietettiin kotonamme aurinkoisena päivänä. Oli ihanaa saada läheiset koolle. Pikkuneitikin oli oikein mainio juhlija. Juhlissa ja monta kertaa niiden jälkeen olen miettinyt, että onnekas on meidän myttynen, kun on niin paljon rakastavia ja huolehtivia ihmisiä ympärillä.
Alva sai neljä kummia. Sylikummi on paras ystäväni, jonka kanssa päätimme jo pikkutyttöinä, että aikuisina olemme toistemme lasten kummeja. Minä sain kummin kunniatehtävän muutama vuosi sitten ja nyt oli ystäväni vuoro.
Kastetoimitusta rytmittivät kolme lauluesitystä, jotka saivat itse kunkin kyynelkanavat aukeamaan. Valitsimme kappaleiksi Anna Puun (san. Mariska) Mestaripiirroksen sekä lastenlaulu Ihme ja Kumman. Yhteislauluna oli kastevirsi 808. Vaikka olin etukäteen yrittänyt kuunnella kappaleita useampaan kertaan hillitäkseni liikutustani juhlapäivänä, ei minun tarvinnut kuulla kuin alkusävelet toimituksen aloittavasta Mestaripiirroksesta ja koko kasteen kestävä nyyhkytys oli taattu. Ystäväni lauloi käsittämättömän kauniisti.
Teimme juhliin pieniä kortteja, joiden toisella puolella oli yhteislaulun sanat ja toisella puolella tilaa kirjoittaa tervehdys juhlittavalle. Jokainen juhlavieras sai oman kortin. Tilaa oli varattu muun muassa Alvan lempinimelle, arvaukselle ensimmäisestä sanasta sekä lempiharrastuksesta ja toivotukset tulevaisuudelle. Oli aika hauskaa lukea kaikki kortit juhlien jälkeen. Aiomme säilyttää ne ja antaa Alvalle vasta vuosien päästä.
Juhlan loppupuolella jouduin taas keräilemään itseäni, kun katsoimme porukalla lahjoja ja luimme kaikki kortit läpi. Niin ihania muistamisia ja kauniita sanoja pienelle tyttärellemme ja meille vanhemmille. Päivästä jäi todella onnellinen olo.
Kaikki kuvat, Kimmo Härkönen
Ihana pieni naapuri..tuo kortti-idea kuulostaa hyvältä.Voinemme lainata sitä myöhemmin?Laulut ovat niin herkistäviä.Olen laulanut jokaiselle lapsenlapselle ristiäisissä ja tiukkaa on tehnyt pidätellä itse kyyneleitä.Kyseessä on niin herkkä hetki.Aurinkoa ja rakkautta pikku-Alvan elämään <3
VastaaPoistaKiitos! <3 Ja kortti-idea kiertoon ilman muuta! Itse sen lainasin ystäväni lasten 1-vuotissynttäreiltä. ;)
Poista