En ylläty, että vastaan tulee vauvajuttuja, joista olen ollut autuaan tietämätön, mutta siitä yllätyn edelleen, mitä kaikkea nämä jutut voivatkaan olla! Esimerkiksi pari päivää sitten minulle valkeni, että on olemassa konsepti nimeltään vauvakino. Siis mitähä! Miksen ole koskaan aiemmin tästäkään kuullut?
Tiivistettynä vauvakino on puolitoistatuntinen, jossa laitetaan leffateatterin (pää)näyttämö himmeäksi, raina pyörimään puolella volalla ja pakataan sali täyteen vauvoja vanhempineen tai hoitajineen. Sivummalla edessä on hoitopöytä sekä ruokailupiste mikroaaltouuneineen. Vaunut saa jättää parkkiin salin ulkopuolelle ja paikat myydään niin, että jokaiselle vauvalle riittää oma tuoli. Liikkua saa ja poistuakin tarvittaessa. Leffoiksi valikoidaan koko perheelle sallittuja kuvia ja alareunassa kulkevat suomenkieliset tekstitykset.
Pakkohan tämä oli päästä tänään kokeilemaan, kun koko perheen aikataulut antoivat sopivasti myöten.
Onneksi sali ei todellakaan ollut täynnä, vaan paikalla oli alle 30 vauvaa aikuisineen. Tämä antoi mahdollisuuden sijoittautua taktisesti salin keskelle sopivan tarkkailuetäisyyden päähän niin valkokankaasta kuin muista ihmisistäkin. Pitihän ensikertalaisten hieman seurailla, kuinka teatterissa kuuluu toimia. Kuten jo lippukassalla vinkattiin, suosituin rivi vauvakinossa on ehdottomasti ensimmäinen. Siinä on helpoin heittää viltti lattialle ja vauva siihen leikkimään. Vilttien lisäksi promeininkiä edustivat myös kantoliinat, joihin muutamat äidit ketterästi sujauttivat vauvansa odottelemaan unta hoitopöytätoimien jälkeen. Miehen huomio kiinnittyi siihen, ettei salissa ollut kuin yksi isä hänen lisäkseen.
Kinoilumme alkoi rauhallisesti. Kotona maidolla tankattu ja lähtiessä puhtaaseen vaippaan kääräisty myttynen alkoi tapansa mukaan laskea lampaita jo matkalla teatteriin, joten hiljalleen heräilevä vauva kaivettiin kantokopasta esiin vasta leffan alkaessa. Ensimmäisen puolituntisen neiti istui sylissä melko paikoillaan elokuvaa tyytyväisenä seuraillen. Tämän jälkeen keskittyminen alkoi hieman herpaantua ja Alva alkoi jutustella ääneen. Sylissä piti saada kivuta myös vähän ylemmäs, jotta näkymä ympärille oli parempi. Näin oli myös helpompi huudella salin muille vauvoille.
Tunnin kohdalla Alvaa alkoi tylsistyttää ja äidin sekä vauvan oli aika nousta ylös. Sitten alkoi tulla pieni nälkä ja isi kävi lämmittämässä maitopullon salin edestä löytyvässä mikrossa. Yhtäaikaa alkoi myös väsymys painaa ja tuttipullolle huudettiin muutaman sekunnin väsymysitkut. Harmi meni kuitenkin nopeasti ohi ja leffakin ehti pyöriä loppuun saakka, ennen kuin pullo oli syöty tyhjäksi. Ja mikä positiivisinta, itse leffa ei mennyt ohi kuin minuutin pari sieltä täältä, eikä kenellekään jäänyt reissusta traumoja.
Vauvakino oli siis ihan mukava kokemus, vaikkei keskittyminen joka sekunti aivan huipussaan ollutkaan. Mutta nyt kun konsepti on tuttu, voi leffaan lähteä rohkeasti uudemmankin kerran. Sen verran nämä uudet vauvajutut tuoretta äitiä kuitenkin vielä ujostuttavat, että pidän ensi kerrallakin sormet ja varpaat ristissä, ettei juuri sille reissulle satu itkupotkuraivareita tai housunkauluksesta hiipivää kakkapommia. Niitäkin meidän vauva osaa järjestää.
Tiivistettynä vauvakino on puolitoistatuntinen, jossa laitetaan leffateatterin (pää)näyttämö himmeäksi, raina pyörimään puolella volalla ja pakataan sali täyteen vauvoja vanhempineen tai hoitajineen. Sivummalla edessä on hoitopöytä sekä ruokailupiste mikroaaltouuneineen. Vaunut saa jättää parkkiin salin ulkopuolelle ja paikat myydään niin, että jokaiselle vauvalle riittää oma tuoli. Liikkua saa ja poistuakin tarvittaessa. Leffoiksi valikoidaan koko perheelle sallittuja kuvia ja alareunassa kulkevat suomenkieliset tekstitykset.
Pakkohan tämä oli päästä tänään kokeilemaan, kun koko perheen aikataulut antoivat sopivasti myöten.
 |
| Vauvakinoilemassa Finnkino Scalassa |
Kinoilumme alkoi rauhallisesti. Kotona maidolla tankattu ja lähtiessä puhtaaseen vaippaan kääräisty myttynen alkoi tapansa mukaan laskea lampaita jo matkalla teatteriin, joten hiljalleen heräilevä vauva kaivettiin kantokopasta esiin vasta leffan alkaessa. Ensimmäisen puolituntisen neiti istui sylissä melko paikoillaan elokuvaa tyytyväisenä seuraillen. Tämän jälkeen keskittyminen alkoi hieman herpaantua ja Alva alkoi jutustella ääneen. Sylissä piti saada kivuta myös vähän ylemmäs, jotta näkymä ympärille oli parempi. Näin oli myös helpompi huudella salin muille vauvoille.
Tunnin kohdalla Alvaa alkoi tylsistyttää ja äidin sekä vauvan oli aika nousta ylös. Sitten alkoi tulla pieni nälkä ja isi kävi lämmittämässä maitopullon salin edestä löytyvässä mikrossa. Yhtäaikaa alkoi myös väsymys painaa ja tuttipullolle huudettiin muutaman sekunnin väsymysitkut. Harmi meni kuitenkin nopeasti ohi ja leffakin ehti pyöriä loppuun saakka, ennen kuin pullo oli syöty tyhjäksi. Ja mikä positiivisinta, itse leffa ei mennyt ohi kuin minuutin pari sieltä täältä, eikä kenellekään jäänyt reissusta traumoja.
Vauvakino oli siis ihan mukava kokemus, vaikkei keskittyminen joka sekunti aivan huipussaan ollutkaan. Mutta nyt kun konsepti on tuttu, voi leffaan lähteä rohkeasti uudemmankin kerran. Sen verran nämä uudet vauvajutut tuoretta äitiä kuitenkin vielä ujostuttavat, että pidän ensi kerrallakin sormet ja varpaat ristissä, ettei juuri sille reissulle satu itkupotkuraivareita tai housunkauluksesta hiipivää kakkapommia. Niitäkin meidän vauva osaa järjestää.
Kommentoi
Lähetä kommentti