Kesä mennä sujahti ja eilen tuli jo kahdeksan kuukautta täyteen elämää pikkumytykän kanssa. Tuntuukin, että raskaudesta on aikaa ikuisuus ja kaukaiselta tuntuu jo sekin aika, kun mytyn kanssa piti monta kertaa yössä nousta syömään ja vaippaa vaihtamaan. Tänään katselin pitkästä aikaa omia raskauskuviani, joita varten virittelimme miehen kanssa studion omaan makkariimme. Tuolloin viikkoja oli kasassa 36 ja olo alkoi jo olla melko muhkea.
Muistan hämärästi, kuinka tukala olo alkoi hiipiä. Kroppa ei tuntunut yhtään omalta ja kipuja oli siellä täällä. Selällään oleminen teki kipeää, eikä olo fyysisesti oikeasti ollut yhtään niin seesteinen kuin kuvissa näyttää. Mutta silti pelkästään rakkaudella näitä kuvia katselen ja olihan odottaminen kuitenkin omalla tavallaan ihanaa - ja tietysti jännittävää. Meillä ei vielä ollut hajuakaan, millaista elämä lapsen kanssa tulisi olemaan.
Olen iloinen, että järjestimme tuolloin aikaa kuvien ottamiseen, vaikka tuottikin tuskaa päättää, minkä tyylisiä kuvia haluaisin. Siksi napsimme monia eri tyylisiä kuvia ja nyt niitä on useampi kymmenen kappaletta. :D Mutta ihan hyvä niin. Tykkään siitä, että kussakin kuvassa on omanlaisensa tunnelma. Ne saavat minut muistelemaan eri asioita raskaudessa. On vaan jotenkin outoa ajatella näin jälkikäteen, että oma kroppa oli alle vuosi sitten tuon näköinen ja on oikeasti kasvattanut sisällään ihanan pienen ihmisen!
Nyt Alva on tosiaan jo kahdeksan kuukautta vanha. Olemme kokeneet vauva-arjen Alvan kanssa aika helpoksi. Vaikka ensialkuun pikkurinsessa vaikutti hieman vaativalta ja käninäherkältä, on sen jälkeen jatkuvasti todettu neidin olevan todella helppo vauva. Alva on tyytyväinen, enimmäkseen iloinen pikkujekkuilija, ja vaikka temperamenttia on ja räjähdyksiä tulee, ne menevät nopeasti ohi. Olemme olleet onnekkaita ja pysyneet paria pikku nuhaa lukuunottamatta terveinä ja vaikka jouduin imetyshaasteiden kanssa kamppailemaan ja suremaan välillä kovastikin, on syömishommat menneet kuitenkin kaikenkaikkiaan tosi hyvin. Nykyäänkin ruoka maistuu hienosti ja Alva maistelee innokkaasti uusia makuja ja koostumuksia. Vatsakin tuntuu olevan tyytyväinen uusista ruoista.
Meidän vanhempien jaksamista ajatellen olemme onnekkaita kuuluessamme siihen ilmeisen harvinaiseen ryhmään, joiden perheessä nukutaan kokonaisia öitä vauva-arjen keskellä. Tämä luksus alkoi lyhyen uniongelmia sisältävän pätkän jälkeen, kun Alva oli reilun 5kk ikäinen ja toistaiseksi tila on pysynyt. Olen siitä hyvin iloinen. Tästä kuuluu iso kiitos meidän huipulle neuvolantädille, jonka antamilla vinkeillä äidin nukkumattomuus vaihtui muutamassa yössä kokonaisiksi yöuniksi.
Uusia taitoja karttuu joka päivä ja viimeisen kuukauden aikana vauvan kehitys on ollut niin huimaa, että ihmettelemme asiaa ääneen monta kertaa päivässä. Yhtäkkiä paikoillaan makoileva ja istuskeleva vauva alkoikin ryömiä, viikko siitä kontata ja pian nöttönen nousi jo seisomaan tukea vasten. Nyt on koko ajan kova hinku kävellä tuettuna ja muutamia kertoja neiti on muka lähtenyt itse kävelemään irroittaen otteensa esim. pöydänreunasta. Siitä tietysti seuraa pyllähdys tai vaihtelevan hallittu kaatuminen johonkin muuhun suuntaan. Tarkkana saa äiti ja isi olla koko ajan. Yksi söpöimmistä uusista jutuista on etusormella osoitteleminen, ja näppäräksi se oma sormi on osoittautunutkin, sillä kun voi painella itse äänikirjan nappeja tai poimia pöydältä ruoanmuruja suuhun.
Olen iloinen, että järjestimme tuolloin aikaa kuvien ottamiseen, vaikka tuottikin tuskaa päättää, minkä tyylisiä kuvia haluaisin. Siksi napsimme monia eri tyylisiä kuvia ja nyt niitä on useampi kymmenen kappaletta. :D Mutta ihan hyvä niin. Tykkään siitä, että kussakin kuvassa on omanlaisensa tunnelma. Ne saavat minut muistelemaan eri asioita raskaudessa. On vaan jotenkin outoa ajatella näin jälkikäteen, että oma kroppa oli alle vuosi sitten tuon näköinen ja on oikeasti kasvattanut sisällään ihanan pienen ihmisen!
Meidän vanhempien jaksamista ajatellen olemme onnekkaita kuuluessamme siihen ilmeisen harvinaiseen ryhmään, joiden perheessä nukutaan kokonaisia öitä vauva-arjen keskellä. Tämä luksus alkoi lyhyen uniongelmia sisältävän pätkän jälkeen, kun Alva oli reilun 5kk ikäinen ja toistaiseksi tila on pysynyt. Olen siitä hyvin iloinen. Tästä kuuluu iso kiitos meidän huipulle neuvolantädille, jonka antamilla vinkeillä äidin nukkumattomuus vaihtui muutamassa yössä kokonaisiksi yöuniksi.
Uusia taitoja karttuu joka päivä ja viimeisen kuukauden aikana vauvan kehitys on ollut niin huimaa, että ihmettelemme asiaa ääneen monta kertaa päivässä. Yhtäkkiä paikoillaan makoileva ja istuskeleva vauva alkoikin ryömiä, viikko siitä kontata ja pian nöttönen nousi jo seisomaan tukea vasten. Nyt on koko ajan kova hinku kävellä tuettuna ja muutamia kertoja neiti on muka lähtenyt itse kävelemään irroittaen otteensa esim. pöydänreunasta. Siitä tietysti seuraa pyllähdys tai vaihtelevan hallittu kaatuminen johonkin muuhun suuntaan. Tarkkana saa äiti ja isi olla koko ajan. Yksi söpöimmistä uusista jutuista on etusormella osoitteleminen, ja näppäräksi se oma sormi on osoittautunutkin, sillä kun voi painella itse äänikirjan nappeja tai poimia pöydältä ruoanmuruja suuhun.
