Image Slider

Syksyn paras suolainen on gluteeniton kantarelli-Aura-piirakka

tiistai 31. lokakuuta 2017

Tämän syksyn suolainen lemppariherkku on ehdottomasti kantarelli-Aura-piirakka. Tästä herkusta käy kiittäminen ystäväni isää, joka toi meille syyskuussa yllätyksenä yli kilon verran kantarelleja. Toki oma osuutensa on myös hyvällä piirakkaohjeella, joka löytyi Annin uunissa -blogista. Alkuperäinen ohje ei ole gluteeniton, mutta jauhoja vaihtamalla helposti muunnettavissa.


Erityismaininta täytyy antaa hyvänmakuisesta pohjasta, jonka koostumus miellyttää kovasti. (Näin ei aina gluteenittomia leivonnaisia tehdessä ole.) Pohja ei ole yhtään liian kuiva tai kostea, pysyy hyvin kasassa ja näyttääkin hyvältä. Tällä ohjeella teen mielelläni jatkossakin gluteenittomia piirakoita. Vielä olisi pakkasessa kantarellejakin yhteen vuokalliseen, kaksi on jo tehty…


Ps. Käytin pohjaan Pirkan gluteenitonta jauhoseosta. Toimi tässä tosi hyvin.

Oikomishoidon loppusuora

sunnuntai 8. lokakuuta 2017
Nyt alkaa jo olla hieman malttamaton olo ja ehkä himpun verran jännittääkin. Vuoden päivät kestänyt hampaideni oikomishoito tulee päätökseensä parin viikon sisällä ja samaan syssyyn suoritetaan myös penskasta saakka toivomani hampaidenvalkaisu.

Ihanan ällöä ja samalla palkitsevaa katsoa vuoden aikana kertynyttä oikomismuottikasaa. (Kyllä, olen säilyttänyt suurimman osan muoteista. Ja ei, en tiedä, miksi.) Muotteja vertailemalla näkee kuitenkin hyvin eron alkutilanteen ja oiotun hammasrivistön välillä. Ehkä jossain vaiheessa raaskin silti luopua muoteista. :D

Kun oikomishoito aloitettiin, minulle suunniteltiin 40 viikon hoito-ohjelma. Tämä tarkoitti 20 oikomismuottiparia. Kun kaikki muotit oli kesällä käytetty ja hoidon suunnitellut hammaslääkäri Hannu Vesanen tarkasti hampaitani, todettiin kuitenkin, että pientä säätöä kaivataan edelleen, jotta lopputulos on paras mahdollinen. Lähinnä ongelmaksi osoittautuivat muutamat ylähampaat, jotka vaativat siirtämisen lisäksi myös kiertämistä.

Jotta minulle pystyttiin valmistamaan kesällä lisää oikomismuotteja, piti hampaiden senhetkisestä tilanteesta saada 3D-kuvaa. Tämä hoidettiin klinikalla 3D-skannerilla. Samalla käynnillä hampaiden pinnalta poistettiin edellisten muottien vaatimat pienet kiinnikkeet. Uusia muotteja odotellessani käytin pari ekstraviikkoa edellisen setin viimeistä muottia ja kun hampaat olivat pitkästä aikaa kiinnikkeettömät, aloin jo silloin tällöin ilman muotteja ollessani harjoitella tulevaa pepsodenthymyäni.

Riina esitteli skannaamansa 3D-kuvan hampaistani.

Viimeistelyyn vaadittavat loput 10 muottia saapuivat heinäkuussa ja ne määrättiin vaihdettavaksi viikon välein (mikäli vaihtoväli ei aiheuta kipua tai liiallista vääntöä). Puolet lyhyempi vaihtoväli tuntui hyvältä fyysisesti ja myös henkisesti, kun edistyminen tapahtui ns. aiempaa nopeammin. Nyt suussa ovatkin viimeiset muotit ja ensi viikolle on varattuna seuraava klinikkakäynti. Tuolloin hammaslääkäri tsekkaa tilanteen ja saan myös ohjeet valkaisua varten. Sen verran tiedän valkaisusta jo ennakkoon, että valittu menetelmä on nimeltään kombinaatiovalkaisu. Tämä tarkoittaa sitä, että hoito sisältää ensin kotona suoritettavia toimenpiteitä ja sen jälkeen klinikalla tehtävän valkaisuoperaation.

Pieni jännitys aiheutuu valkaisuun liittyen hampaiden mahdollisesta vihlonnasta. Minulla kun on muutama aika herkkä hammas, mikä johtuu kiillevaurioista. Kyselin asiasta kuitenkin jo vähän ennakkoon ja sain kuulla, että särkylääke ennen ja jälkeen operaation auttaa, eikä valkaisuun käytettäviä aineita laiteta niihin kohtiin hampaita, jotka ovat vuosien saatossa vaurioituneet. Itseasiassa nämä kohdat suojataan muilla ainein operaation ajaksi. Silti mahdolliseen vihlontaan on varauduttava ja se myös itse kärsittävä. Tiedättehän, ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön…ja että kauneuden eteen on kärsittävä...ja että kerran se vaan kirpasee…ja mitä näitä nyt on...iik!

Yhteistyössä Esteettisen Hammashoidon Klinikan kanssa.